Levyarvostelut

Nattas – Inde Deus Abest

Tiukkaiskuinen bändi, yksinkertaiset ainekset. Musiikki koostuu pääosin rehellisestä thrashmetalista, jossa mukana silloin tällöin modernimpaa melodista otetta. Myös rokkaavuudelle on annettu tilaisuutensa. Siinä Nattaksen toisen täyspitkän kaava muutamaksi virkkeeksi muotoiltuna.

Lemmekkään rähinälaulun sisältämä energia kiteyttää Nattaksen suurimman valtin. Yhtye on nälkäinen ja osaava mutta sävellys- ja sovitustekniikaltaan vielä hieman hioutumaton kokonaisuus. Sinällään toimivan perusrässäyksen sekaan ripotellut suoranaiset hauntedismit eivät vielä oikein ota toimiakseen, vaan melodisen säveltapailun puskiessa päälle putoaa biisin intensiteettitaso usein lannistavasti. Lisäksi Mouthin tunteikas kähinä ei yksipuolisuudessaan vastaa vakirunnusta sivupoluille poikkeavien sävelkulkujen tarpeisiin.

Vinkeät yksityiskohdat piristävät kokonaisuutta, joista esimerkiksi Where Is Your Godin Kimalaisen lennosta lainaava soolopätkä sekä Eraserin panteramainen, jopa kotoisen Diablon mieleen nostava jynkkylataus toimivat mainioina pakansekoittajina. Kuiva ja yksiulotteinen tuotanto kuitenkin nostaa esille Nattaksen sisäisen yksipuoleisuuden, eikä odotettua tunnelatausta pääse muodostumaan albumin sävellyksien välille. Kokonaisuus jää hieman ontoksi kokoelmaksi vaikutteita sieltä sun täältä.

Vielä lyhyenä tiivistelmänä: bändissä piilee kova potentiaali, joka kenties purkautuu rohkeammalla syventymisellä sävellyksiin ja sovituksiin, varman päälle on tässä vaiheessa turha ruveta laskemaan. Pimeyteen sukeltakaa, pää edellä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-02-19
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.