Levyarvostelut

Locus Mortis – Voust

Lehdistötiedote kertoo Locus Mortisin kakkosalbumi Voustin vievän okkulttisen musiikin aivan uudelle tasolle ja väittää jopa julkaisun tekevän black metalista jälleen kerran pimeän puolen instrumentin, joka on kykenevä herättämään synkempiä ja kaikkein häiritsevimpiä tuntemuksia. Lopuksi vielä vakuutetaan, että tiedotteessa ei yhtään vitsailla. Se on kyllä ihan järkevä temppu, koska vitsailu yleensä päällimmäisenä on mielessä, kun tämänlaisia tiedotteita lukee. No, ehkäpä levy-yhtiö sitten tosiaan uskoo, että Voust totisesti on haudantakaisen maailman uusi ääni.

Totuus on luonnollisesti jälleen kerran tarua tavanomaisempaa, Locus Mortis soittaa nimittäin kaavamaista, suht’ vauhdikasta ja melodista black metalia ilman mitään ominaisuuksia, joilla yhtye loisi itselleen minkäänlaista omaa ja erottuvaa persoonaa. Kappaleet ovat tasaisen pituisia pääasiassa viiden minuutin kestoineen ja myös tasaisen vahvoja, vaikka aika pitkälti Locus Mortiskin sortuu tasapaksuuden puolelle. Tavanomainen rääkylaulu toimii aiheuttamatta loppuarvosanaan plus- tai miinuspisteitä. Onnistunut rumputyöskentely on oikeastaan ainoa asia, joka edes nostaa hieman Locus Mortisia esiin massasta, mutta lopputuloksen kannalta ei kuitenkaan tarpeeksi. Äänimaailma on selkeä, mutta ehkä hieman liiankin puhdas muihin genren yhtyeisiin verrattuna. Pieni räkäisyyden kasvattaminen olisi tuskin haitannutkaan levyn tunnelmaa.

Levyn kuunneltuaan on jälleen kovin tyhjä olo. Huippukohdat ovat harvassa, ainoastaan La XIII Portan melodia ja Sonno Eternon etäisesti Mayhemin Freezing Moonista vaikutteita ottava riffi jäävät mieleen. Tästä johtuen Locus Mortis on jälleen vain yksi bändi, joka tekee kaiken tarpeeksi hyvin välttääkseen puhtaan keskinkertaisuuden, mutta ei kuitenkaan mitään niin hyvin, että nousisi mainittavasti keskivertoa korkeammalle. Hankala sanoa, onko yhtyeessä kehityskelpoisuuttakaan johtuen juuri siitä, että Voust kuulostaa kaikilta elementeiltään niin jokapäiväiseltä, vaikkakin kaiken huomioon ottaen suhteellisen onnistuneelta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-27
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.