Levyarvostelut

Aetherius Obscuritas – Víziók

Unkarilainen Aetherius Obscuritas on malliesimerkki keskinkertaisesta black metalista. Vuodesta 2002 puurtanut yhden miehen yhtye ei neljännellä täyspitkällään kykene tekemään oikein mitään, mitä ei olisi kuultu jo tuhanteen kertaan. Materiaalikaan ei ole erityisen laadukasta, joten sekään ei pääse yhtyettä pelastamaan. Víziókilla tosin Burzumin, Ragnarokin ja Ancientin vaikutteikseen nimeävän yhtyeen kokoonpanoa on laajennettu sessiorumpalilla ja hyvä niin: aiempien albumien rumpuosuudet olivat toteutettu rumpukoneella.

Tyypillisesti musiikki koostuu pääasiassa normaaleista sahausriffeistä, joskin mukana on myös muutama dempattu riffikin siellä sun täällä. Vokaalit ovat tuttua black metal -kärinää, joista ei oikein voi sanoa mitään positiivista kuin negatiivistakaan, vaikka ne oman tonttinsa kelvollisesti hoitavatkin. Puhdasta taustalauluakin kuullaan joissakin satunnaisissa kohdissa, mutta muuten ne eivät ole mitenkään suuressa roolissa. Kosketinsoittimetkin häilyvät joskus taustalla, vaikka nekin ovat loppujen lopuksi varsin mitättömässä roolissa. Soundillisesti liikutaan selkeän, mutta ei kovinkaan raa’an äänimaiseman parissa, joka soveltuu erinomaisesti tällaiseen melodisempaan black metaliin.

Víziók on kuitenkin kaikessa keskinkertaisuudessaan sellainen levy, mistä on hankala keksiä mitään tähdellisempää sanottavaa. Levyn huippukohdat painottuvat alkuun, nimikappaleeseen sekä Mysterious Path of Desiresiin ja myös Ragranok-cover My Refuge In Darkness on vielä plussan puolella, mutta muuten levyn materiaali jää kovin etäiseksi, harmaaksi ja merkityksettömästi. Aetherius Obscuritasilla on genren perusasiat hallussa ja kappaleet ovat muutenkin muodollisesti päteviä, mutta ei se oikein tänä päivänä enää riitä, varsinkin kun kyseessä on jo useampia levyjä julkaissut yhtye.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-28
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.