Levyarvostelut

Orodruin – Epicurean Mass

Orodruin – vuori, jonka alla Sauron takoi valtasormuksen. Toisin sanoen Tuomiovuori. Näitä Tolkienin mukaan nimettyjä bändejä tuntuu tulevan nykyään joka nurkan takaa. Mutta mikäs siinä, hienojahan ne nimet ovat. Ihan Mordorista tämä bändi ei kuitenkaan tule, vaan New Yorkista. (Amerikkaa voisi kyllä miltei tänä päivänä verrata Mordoriin). Epicurean Mass on yhtyeen debyytti levy. Ja varsin vahva sellainen se onkin.

Heti levyn alkutahdeista lähtien Epicurean Mass tuo mieleen vain ja ainoastaan yhden bändin: Black Sabbathin. Orodruin yhdisteleekin hienosti Ozzyn aikaisen Sabbathin synkkyyden hitaaseen, mutta kuitenkin selkeästi rokahtavaan doom-metalliin. Välillä bändi osoittaa kunnioitusta sapatille niin tehokkaasti, että tuntuu, kuin itse Herra Osbourne ilmestyisi pian nurkan takaa laulamaan. Muutenkin bändistä huokuu selkeä 70-luvun heavymetallin fiilis.

Bändi on kuitenkin tuonut saundipoliitiikkansa selkeästi 2000-luvulle. Hyvä niin, että homma ei mene ihan täysin retroiluksi. Kitaroissa on selvästi havaittava Iommi-soundi, kuitenkin pari astetta matalammalle vedetty sellainen. Riffit murisevatkin todella hyvän kuuloisesti. Rumpukompit ovat tappavan hitaita, niinkuin doomissa pitääkin. Laulupuoli on myös hyvässä kuosissa. Puhtaat vokaalit kaikuvat komeasti koko levyn keston ajan. Onneksi tässä ollaan pysytelty omalla linjalla, eikä laulaja koita matkia Ozzyn maneereita.

Kaikesta huolimatta Epicurean Mass on vallan mainio levy, joka kestää varmasti useampiakin kuuntelukertoja. Doom-kansa tykkää varmasti. Black Sabbathin faneille tämä on myös varmasti kokeilemisen arvoinen tuotos.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-05-16
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.