Paths Of Possession – The End Of The Hour
Paths of Possession on sympaattisella tavalla jäykkä. Se on kuin alaluokkalaisen ruutupaperille jäljittelemä Iron Maidenin logo, tai punkkikompin hakkaaminen koivuhaloilla saunan lattiaan. Sympaattista, ei kovin uuteen taipuisaa, mutta yhtä kaikki – antaa mennä tämän kerran.
Floridalaisbändin death metal liikkuu suoraviivaisesti ja pienin elein: riffi tässä, tuplakitaramelodia tässä, blastbeat tässä ja yhdessä ne ovat kelpo kappale. Keskitemmolla ja paljon dempattua E-kieltä sisältäen kappaleet kuoriutuvat kuuntelukertojen myötä tehokkaiksi junttauksiksi. Niiden viehätys ei ole ensivaikutelmassa, vaan riffit tahkotaan kuuntelijan päähän kuin päätä kiveen hakkaamalla.
Paths of Possession on paljon velkaa 1990-luvun pieniksi suuruuksiksi jääneille ruotsalaisbändeille kuten Mercilessille ja Desultorylle, etenkin näiden lopunajan tuotannolle. Tällä yhtyeen toisella Metal Bladelle levyttämällä albumilla brutaaliuden, rytmien ja yksinkertaisten melodien tasapaino on vastaavalla tavalla aseteltu – toki Paths of Possession lisää musiikkiinsa omaa yhdysvaltalaista perintöään. Tässä onnistuttuaan Paths of Possession omaperäisellä tavallaan täyttää yhden retro-aukon, jota kukaan ei varmaan vielä älynnyt tai osannut edes kaivata.
The End of the Hourilla on sopivan eloisa ja tunkkaisen runnova soundi tukemaan yhtyeen yksiselitteistä musiikkia. Soundikulma ei ole terävä, vaan leveä. Örinä kuulostaa hyvältä, mutta vain hyvältä: Cannibal Corpse -solisti (!) George ”Corpsegrinder” Fischerin suoritus pitää levyn pään pinnan yläpuolella, mutta hänen mukanaoloaan arvostettaneen eniten levy-yhtiön markkinointipuolella.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-12
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]