Absoluuttinen Nollapiste – Iiris

Absoluuttinen nollapiste on ehtinyt jo yhdeksänteen studioalbumiinsa. Yhtyeen diskografiasta löytyy todellisia helmiä ja perushyviä levyjä. Iiris ei ole mestariteos. Sillä tekee tiukkaa yltää edes vahvojen kastiin. Absoluuttinen nollapisteen nimi takaa jo tietyn peruslaadun, mutta Iiriksessä on vahvasti välityön tuntua.

Absoluuttinen nollapiste on ottanut uudelle levylleen mausteita 80-luvulta. Kappaleiden kirjoitusvastuuta on jaettu tasaisemmin, mutta lyriikat ovat pääasiassa Tommi Liimatan käsialaa. Muutos aikaisempaan ei ole dramaattinen, sillä jo ensi rytmeistä lähtien on selvää, mikä yhtye on äänessä. Se taika, joka ympäröi vielä edellistä Mahlanjuoksuttaja-albumia on kuitenkin karissut. Kappaleissa ei ole sitä tuttua tenhoa, eikä puhtain paperein selviä tekstittäjä Liimattakaan.

Suuri osa Absoluuttisen nollapisteen viehätystä on aina ollut Liimatan luoma uniikki lyyrinen maailma. Miehen kynästä on lähtenyt useita oivaltavia ja paikoin absurdeja havaintoja maailmastamme. Iiriksellä Liimatta on aavistuksen verran vakavoitunut – vai pitäisikö sanoa kasvanut? Monet levyn kappaleista käsittelevät ihmissuhteita, etenkin niiden nurjempaa puolta. Tuttu ironikko on äänessä, mutta tällä kertaa paperille on tarttunut myös latteuksia ja jopa nolostuttavia hetkiä.

Parasta antia levyllä edustavat sisarkappaleet Se ei voi olla minun ja Hän ei voi olla minun, joiden aikana Liimatta onnistuu luomaan aluksi koomisen, mutta lopulta koskettavan kuvan ilmeisesti syrjähypystä alkaneesta tapahtumavyyhdistä. Onnistuneista hetkistä kannattaa myös mainita kappaleet Muistaisit miksi ja Tytöt varieteen, joissa musiikki tukee täydellisesti kappaleiden antisankareiden edesottamuksia. Levy on muutenkin pullollaan elämässään epäonnistuneiden tai muuten vain häiriintyneiden henkilöiden tarinoita.

Puhelin mutta ei luontoa ja V niin kuin verkosto tekevät ikävän suvannon levyn keskivaiheille. Ensimmäinen on kertomus piinaavasta häiriköstä ja jälkimmäinen käsittelee seurapiirielämää. Nokkeluudet eivät osu maaliinsa ja kappaleet jäävät muka-hauskoiksi tunnelmanlatistajiksi. Kokonaisuutena Iiris on kuitenkin kelvollista, hieman suoraviivaisempaa ja helpommin lähestyttävää Nollapistettä. Itse odotin siltä hieman enemmän.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-28
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.