Levyarvostelut

Dropkick Murphys – The Meanest Of Times

Bostonin seudun ikipunkkarit ovat ehtineet jo kuudenteen albumiinsa. The Meanest of Times on ensimmäinen levy, jonka Dropkick Murphys julkaisee jätettyään pitkäaikaisen levy-yhtiönsä HellCat Recordsin. Ilmeisesti muutos on tehnyt bändille hyvää, sillä albumi ampaisee yhtyeen diskografiassa aina kärkisijoille asti. Orkesteri on minusta aina jäänyt Flogging Mollyn ja kumppaneiden jalkoihin etnopunkin saralla, mutta viimeinkin se on saanut koneensa sellaiseen vauhtiin, mitä alan pioneerilta sopii odottaa.

Lupauksia tulevasta saatiin jo edellisellä The Warrior’s Code -levyllä. Esimerkiksi Martin Scorsesen The Departed -elokuvan soundtrackilla raikunut lainabiisi I’m Shipping up to Boston iskostui taatusti leffayleisön alitajuntaan. The Meanest of Times laittaa yhtä tanakan vaihteen päälle heti avauskappale Famous for Nothingilla, josta jatkuu mukava neljän erinomaisen biisin putki. Etenkin vauhdikas God Willing jaksaa innostaa vielä kovankin kulutuksen jälkeen.

Albumi on kuitenkin venytetty liian pitkäksi. Viisitoista omaa rallatusta ja Thin Lizzyltä lainattu Jailbreak päälle ovat sellainen savotta, ettei sitä montaa kertaa jaksa kahlata läpi. Kun säkkipilli puhkuu kahdettatoista variaatiota samasta ideasta, alkavat korvat väkisinkin puutua.

The Meanest of Times on genrensä tyylipuhdas edustaja, joten kohdeyleisö varmasti tunnistaa itsensä. Jos musiikkityyli on miellyttänyt tähänkin asti, kannattaa lajissaan sangen pätevä levy ottaa haltuun pikimmiten. Jos irkkurallatukset eivät ole aiemminkaan iskeneet, ei albumi varmasti mielipidettä muuta. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-12
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.