Necrodeath – Draculea

Italorässärreiden uusin otos 100% Hellin jälkeen palaa samoihin tummiin maisemiin, nyt vain löyhästi kerronnallisemmassa muodossa. Draculan myyttiä kaiveleva yhdeksänraitainen on niin bändin kuin thrash metalinkin genrerajoissa yltiöpäinen levy, sillä yhtye on aikaisemmin luottanut tiukasti vanhoihin metodeihin, joskin varsin omapäisestä näkökulmasta tiiraten. Draculean sisältöratkaisutkin laittavat hälytyskellot soimaan isossa tarkkaamossa, sekaan kun mahtuu niin uudelleennauhoitus omasta hittibiisistä kuin cover-repäisykin. Albumi paljastuu kuitenkin erittäin monipuoliseksi kokonaisuudeksi.

Pidemmän puoleinen intro paljastaa, että albumin soundipuoleen on ympätty muutama hetki ylimääräistäkin mietintäaikaa. Massiivisessa kaikukentässä operoiva tunnelmanluoja onnistuu tehokkaasti nostattemaan kylmät väreet sinne syvään sisimpäänkin. Metakan irti ampuva Smell the Blood sen sijaan on niin perus-Necroa kuin puupiirroksen perusteella voisi aikaiseksi saada ja näin ollen osittain myös latistaa intron nostattamat odotukset. Tällainen kissa ja hiiri -leikki jatkuukin koko albumin läpi. Kun toinen biisi on saanut ajatuksen pikkurillinsä ympäri, on seuraava sävellys kirveen kanssa valmiina pilkkomaan tuon pikku lihanpalasen irti kontekstistaan. Vaikka monipuolinen albumi onkin, osoittelevat sävellysten suuntaviivat Draculealla vähän liiankin turhaan moneen suuntaan ja ainakin itseltäni jää ääripäiden välinen punainen lanka saavuttamatta. On sitä nopiaa mättöä ja sen vastapainoksi haahuilevaa kaikukolkkoilua mutta niiden yhteennivomiseen ei tämän albumin kesto yksinkertaisesti riitä. Omaa kieltään puhunee myös se, että levyn paras veto Fragments of Insanity on reinkarnaatio yhtyeen toisen albumin nimibiisistä.

Bändin perusasiat ovat jälleen kerran niin kohdallaan kuin vain voisi kuvitella. Innovatiivinen rumputyöskentely tahtoo vallata tilaa muilta soittimilta, mutta niin kitarariffien tiukkuus kuin Flegiaksen sekopäinen ärinäkin pistävät tulille varmasti monta takapuolenalustaa. Muut krediitit lankeavat jo mainitulle äänituotannolle, jota on harvinainen ilo tarkkailla, pienet kikat kun eivät ota loppuakseen ainakaan tällä tarkkailulla. Kaikki kunnia myöskin Necrodeathin kunnianhimoisuudesta, nyt työnäyte jää kuitenkin hieman liian äkkiväärän oloiseksi. Kyllä ilta tämän seurassa mainiosti kuluu, varsinkin kun valot sammuvat ja päätöskappale V.T.1476 viheltää sisään.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-27
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.