Stalingrad Cowgirls – Somewhere High

Liikaa liian aikaisin, huutavat kriitikot Leningrad Cowboysin pikkusiskobändistä Stalingrad Cowgirlsistä. Bändiläisten ikä puhuttaa kuin Idolsissa konsanaan: onko näin nuori valmis sitoutumaan rankkaan ammattiin, vai olisiko aiheellista istuskella vähintään lukio ensin loppuun?

Debyyttilevy Somewhere High esittelee kolme paitsi tujusti ehostettua, myös ehdottoman reipasta ja raikasta nuorta tyttöä, joiden ei ole tarvinnut niitä uran isoja juttuja juuri odotella. Esimerkiksi pari keikkaa Musen kera sekä Iggy-papan lämmittely ovat asioita, joista pitkäänkään puurtaneiden bändien ei ole tarvinnut haaveilla.

Kolmikolla ei ole kuitenkaan syytä suotta nöyristellä. Biisintekijä ja solisti Enni Kivelän ääni suoriutuu moitteetta niin äkäisestä pyristelystä kuin slovareiden hituroinnistakin. Ainoa pieneen myötähäpeään yllyttävä kohtaus on levyn kolmosraidan Freemindedin huokailu touch me, once more, take me. Kissaimitaation samaisessa yhteydessä olisi myös saanut jättää tekemättä. Paha vielä sanoa, ovatko lehmitytöt itse samaa mieltä muutaman vuoden ja levyn kuluttua.

Huokailusta huolimatta Somewhere High tarjoilee kelpo kattauksen nuorta intoa ja ennen kaikkea osaamista. Letkeitä rallatuksia on toki helppo kuunnella, mutta tuotantoon olisi mieluusti saanut jättää hitusen rosoisuutta. Nyt kokonaisuus kuulostaa liian puleeratulta ja siistiltä, eikä rokissa ole kyse siisteydestä, eihän? Räkää ja hikeä sinne tänne, niin rollin lisäksi levyyn tarttuisi myös rock.

Vaikka Stalingrad Cowgirlsiä verrataan jatkuvasti The Donnasiin ja Sahara Hotnightsiin, bändi ei itse myönnä kumpaakaan edes etäiseksi esikuvakseen. Hauska yksityiskohta on kuitenkin se, että The Donnasin uutukaisen kannen värimaailma on prikulleen samanlainen kuin Somewhere High’n takakansi. Silti näitä kahta bändiä on turha tunkea samaan säkkiin, yhteistä kun on vain sukupuoli. Niin, ja se violetti sävy uutuuslevyn kansitaiteessa.

Stalingrad Cowgirlsillä lienee kuitenkin saumoja vähintään veteraanidonnien veroiseen uraan. Jos Enni Kivelän kynä terävöityy entisestään seuraaville levyille, odotettavissa on todella varteenotettavaa tavaraa. Onkin vähän noloa, että sinkkubiisin You Won’t Get It on tuhertanut ulkopuolinen. Kivelä kun olisi epäilemättä itsekin kyennyt vastaavan tekemään, jos aikaa olisi ollut enemmän. Tässä tullaan taas saman miksi näin pian –kysymyksen eteen: oli lehmityttöjen ikä sitten mikä tahansa, olisi tosiaan ehkä ollut järkevämpää maistella mainetta ensin vaikka ep-mittaisesti. Debyytin parhailla biiseillä olisi saatu aikaan melkein täysien pisteiden arvoinen plätty.

Itse toivon henkilökohtaisesti Stalingrad Cowgirlsille kaikkea mahdollista menestystä ja lakkaamatonta intoa. Jos pohjoisen neitejä kiinnostaa rokin soittaminen, niin oikeiden töiden tekemisen voi hyvin jättää myöhemmäksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-14
Arvostelija : Anne Salomäki

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.