No Xivic – Yksityisyys

On loogista, että niinkin massiivinen levy kuin Yksityisyys, No Xivicin toinen Onyxialla julkaistu pitkäsoitto, alkaa hetken hiljaisuudella. Hitaasti tihenevään äänimassaan kietoutuvat askelten äänet lumessa kertovat alkavasta matkasta kohti Yksityisyyttä – ympäröivältä maailmalta suljettua tilaa, jonka keskiössä on jotain yhtä puhdasta kuin mystistäkin.

Vaikka kysymys on ensisijaisesti yhtenäisestä 74-minuuttisesta teoksesta, voi Yksityisyyden lohkoa pienempiin palasiin tarkempaa erittelyä varten. Levyn aloittava Kaunotar ruuturouva viekoittelee kuulijaa melko kevyellä, ilmavalla äänimaisemalla, jossa kirkkouruilta kuulostava, kaukainen henkäily sulautuu sulavan veden ja sohjossa tarpomisen ääniin. Kappale on harmonisuudessaan niin vangitseva, että seuraava raita Flex Dental Zwei pääsee hieman yllättämään. Se on käytännössä nauhoitettu ja villisti manipuloitu hammaslääkärillä käynti, joka sisältää kaikki vaiheet kuolanhuuhtelusta hampaanporaukseen ja keskusteluun lääkärin kanssa.

Tunnelma vakavoituu nopeasti hammaslääkärillä käynnin jälkeen. Koirantappo on luonnollisesti vastine kissantappokohtaukselle Teemu Mäen vanhassa, naurettavaakin kohua vuosikymmenet aiheuttaneessa videoteoksessa. Se kuulostaa lähes kabareemaiselta taustalta kantautuvan pianonkilkutuksen yhdistyessä läiskintään ja ulinaan ja kaikkien näiden äänien lopulta sekoittuessa armottoman ison tehdaskoneen rattaiden pyöritykseen – tai vaikka polttouunin huminaan. Ennen kaikkea kappale pysäyttää kuitenkin miettimään ääni-ilmaisun voimaa ja mahdollisuuksia, onhan se sijoitettu viattomasti levyn keskelle ilmeisen ”lavastamattomien” hammaslääkäri- ja junanauhoitusten väliin.

Pakomatka pohjoiseen onkin avain levyn viimeiseen, tunnelmaltaan huomattavan pelottavaan puolituntiseen. Junakuulutuksen ilmoittaessa saapumisesta Kemiin, kuulija havahtuu. Kappaleiden otsikoita tietämättäkin olisi selvää, että käynnissä on eskapistinen tarina, joka tuntuu saavuttavan juuri tuolla nimenomaisella hetkellä käännekohtansa. Loppualbumia onkin mahdotonta kuunnella ilman mielikuvia myyttisestä, ikipimeästä ja jollain tavalla lohduttomastakin pohjolasta, jonne levyn kokija vääjäämättä syöstään.

Sininen sisältää yllättävän selkeän pianomelodian, joka kuitenkin pysähtyy aina yhtä varoittamatta vahvasti kaiutetun ihmisäänen kutsuun. Tämä on kutsu Manalaan, levyn päättävän viisitoistaminuuttisen drone-järkäleen syleilyyn, joka tuntuu hyödyntävän samoja elementtejä kuin aivan ensimmäinen kappale, tosin tunnelman muotoutuessa nyt valtavan paljon synkemmäksi. Mahdollisesti kokonaisuuden innoittajana ovat toimineet albumin kannessa olevat maalaukset: etupuolella on kuvattuna ruuturouva valoisana helkkyvää luontoa vasten ja takakannessa demoninen patakuningas irvistämässä, tehtaanpiippujen tupruttaessa savuaan mustalle taivaalle.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-22
Arvostelija : Risto Mikkonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.