Levyarvostelut

Down – Over The Under

Harvakseltaan levyttävä Down on saavuttanut kahdella edellisellä albumillaan niin vankan aseman metallipiireissä, että uusi levy on kevyesti yksi vuoden puhutuimmista julkaisuista. Eikä maine suinkaan ole tullut tyhjästä. Väitänkin, että vaikka Phil Anselmo ei olisi laulanut nuottiakaan Panterassa, olisi hän silti jäänyt historiankirjoihin Downin myötä. Jos siis olisi kepuutettu tähän superkokoonpanoon ilman Pantera-meriittejä.

Over the Under havainnollistaa tyylikkäästi, miten testosteronia tihkuva musiikki voi olla militanttia jäykistelyä sävykkäämpää. Levyn biiseistä aistii hien, lian ja syvän etelän paahtavan auringon, mutta tyhjä rintakehän takominen on jätetty minimiin. Musiikki on rentoa, mutta silti voimakasta.

Kappaleista löytää huomattavasti yhtymäkohtia 1970-luvun pioneereihin. Tärkeimmät vaikutteet tulevat Black Sabbathilta, Led Zeppeliniltä ja perinteisestä bluesista. Etenkin rumpali Jimmy Bowerin tanakassa soitossa huomaa paljon John Bonhamin vaikutusta. Anselmo puolestaan todistaa olevansa monipuolisempi vokalisti kuin mitä häneen liitetyt mielikuvat antavat ymmärtää. Mieheltä taittuu myös melodinen laulu todella komeasti.

Nykyään puhutaan paljon hevilevyjen synteettisestä äänimaailmasta. On tietenkin mahdotonta sanoa, millä keinoin Over the Under on loppujen lopuksi äänitetty, mutta ainakin se kuulostaa virkistävän orgaaniselta paketilta. Kappaleissa on kosolti dynamiikkaa ja bändin soitto hengittää vapautuneesti. Etenkin maanläheiset kitarasoundit ilahduttavat kaikkien tappiin asti kompressoitujen kitaravallien jälkeen.

Over the Under on edeltäjiensä veroinen levy ja sen myötä Down lujittaa entisestään asemiaan yhtenä raskaan rockin mielenkiintoisimmista bändeistä. Toivottavasti yhtyeen neljättä albumia ei tarvitse odottaa taas viittä vuotta.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-04
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.