Profane Omen – Disconnected

Suomen liikennelentäjien sivuilla kerrotaan turbulenssista seuraavaa: “Kova turbulenssi voi olla vaarallista, jos siihen joudutaan äkillisesti, eivätkä koneen matkustajat tai henkilökunta istu paikoillaan turvavyöt kiinnitettynä. Loukkaantumisen riski on silloin suuri”. Mutta mikä mahtaakaan olla Profane Omen -yhtyeen ja turbulenssi-ilmiön välinen yhteys? Se jääköön jokaisen lukijamme omaan harkintaan. Sen verran paljastan, että kyseinen teksti olisi turvallista löytyä Disconnected-EP:n kannesta.

Alati laajenevalle kuulijakunnalleen on yhtye kohteliaasti nauhoittanut kuuden kappaleen (joista kaksi coveria) plus intron sisältävän nauhoituksen, joka ei tietenkään pidä nälkää sen kauempaa kuin pussillinen vaahtokarkkeja. Mutta hyvä näinkin, koska levyn kuusi biisiä introa lukuunottamatta ovat kerta kaikkiaan vain uusi todiste siitä, että bändin ympärillä tapahtuva sutina ei ole turhanpäiväistä muniinpuhaltelua. Tämän kokoonpanon suuret teot ovat vielä edessä päin.

Tästä orkesterista ei puutu mitään mitä Faith No Morella, System Of a Downilla tai Slayerilla on, vaan edellytykset isojen poikien kehään ovat aidosti olemassa. Disconnected on toki lyhyt raapaisu, mutta mikäli bändi saa aikaan tulevaisuudessakin näin pakottamatonta ja tuoretta materiaalia, on mahdollista, että saamme lopultakin Suomesta maailmalle ihan oikean metallibändin. Ja puhun nyt isoista rahoista.

Nimibiisillä Disconnected käyntiin pyörähtävä kokemus alkaa jotenkin tutusti mutta eipä aikaakaan, kun linja löytyy ja bändistä hyökkää esiin sellainen hyeenalauma, ettei paremmasta väliä. Toista ääripäätä levyllä edustaa Learning to Die, jossa mennään eeppisellä yhdeksänminuuttisella opuksella kovin kauas räyhäkiukuttelusta. Toivottavasti bändi pitää jatkossakin myös tämän laidan auki, koska jos laulu- ja soitinyhtye kykenee toteuttamaan kertoilevamman materiaalin näin hyvin, on sitä syytä tehdä.

Bändin möyhinnässä on sekä selkeää turpaanvetoa että armoa-antavampaa melodisempaa kohtaa kappaleesta riippumatta, joskaan ei itsestäänselvän kalastelevasti valmiiksi hittiformaattiin sävellettynä vaan ihan oman fiiliksen mukaan järjesteltynä. Vaikka mistään progebändistä ei olekaan kyse, on levyn anti sen verran monikerroksista, että kuulija ei pääse pälkähästä ihan kertakuuntelulla. Bändi säilyttää sekopäisyyden sopivan korkealla antaakseen kuulijalle muutakin kuin intro-säkeistö-kertsi-tavaraa.

Kerrottakoon muuten, että bändin heikoin lenkki ei ole laulaja Jules, jonka repertuaariin kuuluu lähes kaikki, mitä vokalisointi voi sisällään pitää, räppäystä ehkä lukuunottamatta. On kerta kaikkiaan vaikea uskoa, että hieman heinäseivästä skrodemmasta liuhutukasta lähtee levein laulusoundi miesmuistiin!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-18
Arvostelija : Galzi Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.