Levyarvostelut

Deathbed – Veritas

Onkohan sitä jotenkin vanhemmiten kyllästynyt perinteisen hardcoren You can’t hold me down -bodaamiseen, sillä sitä osastoa ei ole tullut kuunneltua aikoihin? Kuuluihan tuo tietysti johonkin aikaan omaa eloa, mutta nyt se tuntuu niin kliseiseltä kaikkien jobstopper-tatuointiensa kanssa. No, ajattelin kuitenkin ottaa riskin ja rakastua suomenruotsalaiseen. Äh, mitä sitä taas mainoksen uhrina lässytetään.

Deathbed koostuu Endstandin, Manifesto Jukeboxin ja Lighthouse Projectin erinäisistä jäsenistä. Oikeastaan nuo yhtyeet ja heidän esittämä musiikkityyli kuuluvat tällä albumilla varsin vaiherikkaalla tavalla. Joukossa on niin punk-henkisyyttä, Lighthousen syvyyttä kuin Endstandin räyhäävää hardcorea.

Juuri tuo sekoitus tekee levystä sielukkaan ja tunteikkaan, eikä kyseessä ole millään muotoa yksisaumainen paasaaminen tai tuulimyllyjen vetely. Yksistään henkevyys ei ole se tekijä, joka kantaa levyn 11 kappaleen verran, vaan myös siitä välittyvällä energialla on oma osasensa annettavana.

Tosin alun Neon Lights Fantasy on aika lähellä sitä perusrähjää, mutta senkin miellyttävä kitarointi pelastaa aika paljon. Tästä alkushokista kun on toivuttu, niin tavara muuttuu huomattavasti ulokkeellisemmaksi, eikä pääosiin nosteta yhtä tiettyä elementtiä.

Pitkästä aikaa voisi sanoa, että hardcoren parissa on onnistuttu luomaan jotain sellaista, jota oikeasti voi kuunnella ilman kiristäviä ikeniä. Oikeastaan Deathbed saattaa olla siinä paikalla jokusen ajan päästä, missä kuppinsa tyhjentänyt Down My Throat oli ennen lopettamistaan. Ja onhan täällä yhteisenä tekijänä muuan, yllätys yllätys, Antti Malinen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-28
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.