Opeth – The Roundhouse Tapes
Juuri kun pääsin Queensrÿchen yhteydessä kyseenalaistamaan live-cd:n tarpeellisuutta, kolahtaa postiluukusta Opethin livetupla The Roundhouse Tapes. Vuosien saatossa valtavaksi paisunut fanijoukko on Lamentations-dvd:n jälkeen odottanut uutta livejulkaisua kuin suomalaiset veroalea. Rukouksiin on vastattu ja odotus palkittu parhaalla mahdollisella tavalla. Camden Roundhouse -areenalla Lontoossa taltioitu konsertti sisältää otoksia yhtyeen urasta vuonna 1995 äänitetystä Orchidista aina tuoreimpaan studioalbumiin Ghost Reveriesiin. Levylistassa löytyy aukko ainoastaan Deliverancen kohdalta, mikä on järkevä ratkaisu, sillä edellinen keikkataltiointi tarjoili jo täyslaidallisen Opethin brutaaleimman albumin kappaleita elävän kuvan kera.
Levy-yhtiösählingeistä johtuen Lamentationsilla ei voitu julkaista kuin Sonyn nimikkeen alla tehtyjä kappaleita. Näistä ongelmista on mitä ilmeisimmin päästy eroon. Onneksi. Levy alkaa bändin kolmannen levyn My Arms, Your Hearse -albumin kolmannella kappaleella When. Seuraavana marssitaan tuoreimman albumin maisemiin kappaleella Ghost of Perdition. Viimeistään tässä vaiheessa havahtuu kuuntelemaan, kuinka kovassa livekunnossa Opeth tämän keikan aikoihin olikaan. Niille, jotka saivat sieluunsa särön Ilosaaren lievästi tukkoisesta soitannasta, The Roundhouse Tapes tarjoilee oivan laastarin seuraavan Suomen vierailun odottamisen ajaksi. Lamentationsia vaivannut soundien lievä onttous on tiessään ja Mikael Åkerfeldtin massiivisesti jyrisevä ääni kuulostaa studiovetojakin vakuuttavammalta. Ennen hieman ulkopuoliselta vaikuttanut kosketinsoittaja Per Wibergkin on keikan alusta saakka olennainen osa palapeliä, ja hammond-ujellukset värittävät upeasti vanhempiakin teoksia. Etenkin ensialbumilta napattu Under The Weeping Moon nousee aivan uusiin ulottuvuuksiin lähes täydellisen yhteissoinnin tavoittaneen kokoonpanon käsittelyssä.
Vaikka keikalla sahataan Opethin historiaa laidasta laitaan, onnistuu yhtye luomaan keikasta järkevän kokonaisuuden. Kappaleiden välejä ei täytetä liiallisilla höpinöillä, vaan Åkerfeldt spiikkaa tutun lakonisesti ja antaa kappaleiden hoitaa puhumisen. Yleisön mölyä kuuluu siellä täällä sopivasti ja harvoin pääsee todistamaan näin aidon livetunnelman tallennusta. Varsinaisen setin lopettaa Blackwater Park -albumin nimikkokappale, jonka jälkeen Åkerfeldt herkistyy esittelemään yhtyeen Pink Floyd -tyyppisen jamittelun soljuessa taustalla. Loppurykäisyksi säästetty Demon of the Fall tuntuu jatkavan kiipeämistään jo useasti saavutettua huippukohtaakin korkeammalle ja loputtuaan jättää kuulijan killumaan varsin kauas todellisuudesta. Paikalla olleille keikka on varmasti piirtynyt mielen lokeroihin loppuiäksi, mutta cd:n kanssa lopun pudotus ei onneksi ole hengenvaarallinen, play-nappulan sijaitessa riittävän lähellä peukaloa.
Vielä varoituksen sana kaupan oven eteen julkaisuaamuna ryntääville. The Roundhouse Tapes julkaistaan myös dvd-muodossa ensi vuoden alkupuolella tarvittavine ekstroineen. Tämä ei kuitenkaan vähennä tupla-cd:n arvoa, joka on pakkohankinta jokaiselle vähänkin Opethista pitävälle. Uskomattoman moni-ilmeiseen tulkintaan lavallakin pystyvää yhtyettä ei voi kuin kiittää Camden Roundhousen keikan jokaisen saataville saattamisesta.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-17
Arvostelija : Teemu Salo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.