Striborg – Solitude

Solitude on sitten Striborgin kahdeksas täysipitkä julkaisu vuoden 2004 jälkeen, toinen tänä vuonna. Hysteeristä kahden albumin vuositahtia tämä yhden miehen yhtye on siis pitänyt yllä jo ihan mukavan aikaa. Julkaisujen kokonaismäärää kartuttaa myös muutama splitti, joten minkäänlaisesta writer’s blockista Striborgin yleismies Sin Nanna ei ole varmaan kuullutkaan. On kuitenkin eri asia, onko tällaisessa julkaisutahdissa minkäänlaista järkeä: harva artisti kuitenkaan pystyy julkaisemaan edes vuosittain hyvää albumia, kahdesta kerrasta puhumattakaan.

Vaan miltäpä Solitude siis kuulostaa? Helpointa olisi varmaan ohjata lukija lukemaan aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Ghostwoodlandsin arvosteluun, mutta kertauksen vuoksi sanottakoon, että hitaan ja keskitempoisen hypnoottisen black metalin ja ambient-hymistelyn välimaastossa sävellykset edelleen liikkuvat. Jotkut kappaleet ovat puhdasta kosketinsoitinmusiikkia, jotkut metallisempaa materiaalia ja jotkut taas näiden välimuotoja. Huippukohtia ei sävellyksistä löydy, koko levy on yhtä tummanharmaata massaa.

Myös soitannolliselta ja soundilliselta kannalta kaikki on ennallaan: huojuva rumputyöskentely, sirisevän diskanttinen kitarasoundi ja heikko vokaalityöskentely runsaalla kaiulla ja hämmentävällä delay-efektillä, jota on tosin tällä julkaisulla hieman hillitty. Yleisvaikutelma on todella hauras, mutta kuitenkin tunnelmallinen. Samalla ei kyllä tuota minkäänlaisia vaikeuksia kuvitella, että keskiverto mustan metallinkaan kuuntelija ei tällaisesta äänimaisemasta juuri mitään saisi irti.

Ghostwoodlandsin kokonaisuus oli suurempi kuin osiensa summa, mutta Solitude seuraa horjumatta Elon laskuoppia ollen juuri sitä mitä voisi olettaakin. Se oli myös pituudeltaan vielä järjellinen 49 minuuttia, mutta Solitudea venytetään peräti 71 minuutin kestoon. Siinä saattaa olla syy siihen, että Striborg ei viehätä senkään vertaan kuin aiemmalla albumillaan. Kuten sanottua, minkäänlaista konkreettista eroa Solitudella ei edelliseen albumiin verrattuna ole, joten minkäänlaista taiteellista kasvua on vähän hankala lähteä etsimään. Siinä missä Ghostwoodlandsia vielä kuunteli, on Solitude julkaisuna jo suhteellisen turha. Striborgille voisi tehdä hyvää, jos Sin Nanna pysähtyisi hetkeksi miettimään tekemisiään eikä pakonomaisesti nauhoittaisi jokaista päähänsä tunkevaa ideaa. Mikäli yhtyeen historiasta kuitenkaan voi mitään päätellä, niin epäilen vahvasti, että seuraava albumi on jo äänitetty.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-31
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.