Discard – Carrion
Demoillaan mainetta niittänyt joensuulainen Discard oli minulle täysin tuntematon yhtye. Mitä nyt muutaman levymainoksen olin nähnyt, mutta sointuakaan en ollut kuullut ennen tätä päivää. Tosin jokusen arvostelun olin lukenut, joissa yhdessä muuan Sony/BMG-isäntä totesi lakonisesti yhtyeen soittavan tasapaksua tavaraa. Siinäpä taas kansalle kunnolla ennakkoluuloja, sekä oikeata virittäytymistä tulevaa koitosta varten.
Tekisi mieli sanoa muutama voimasana, mutta se taitaa olla sen verran epäkorrektia ja lapsellista, etten viitsi moiseen alentua. Totuus on kuitenkin se, että Discardin moderni ja aggressiivisen brutaali thrashin viritelmä potkii kuin bussilastillinen Black Armyn jäseniä. Vaikka tavara on teknistä, niin on siihen saatu lisättyä niin paljon raskautta, että homma alkaa hengästyttää. Samalla yhtyeen musiikki imee kuulijaltaan mehuja ja happea, joten tästä kuuntelusta tulee fyysisin, mitä olen armon vuonna 2007 käynyt läpi.
Onko tuo sitten hyvä asia. On, se on enemmän kuin hyvä asia. Tämän levyn jälkeen voin sanoa, että thrash on mukava, tai siis hyvä asia. Ei enää pelkkää kasaria, vaan nyt on hommiin saatu Suomessakin sellainen moderni ote, jota olen kaivannut jo pidemmän aikaa.
Heikki Miettinen murisee oman osansa painavalla asenteella, vaikkei olekaan sieltä teknisimmästä päästä multakurkkuja. Tämän yhtyeen edessä tuo murina on maukasta. Teknisempää kohtaa tarjoaa puolestaan Amorphis-yhtyeen Tomi Joutsen, joka on mukana peräti viidellä raidalla. Samoin soitannollinen näkökanta yhtyeellä on hiottua ja teknistä, mutta ei missään nimessä kliinistä. Asennetta on kappaleissa niin paljon kuin sitä on ihmiskropasta ja -mielestä mahdollista issoittaa.
Kiitos Discard, teitte erinomaisen levyn ja pelastitte uskoni thrashiin.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-03
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]