Forgotten Woods – Race Of Cain

Norjan Forgotten Woods palaa kolmannella albumillaan, vaivaiset yksitoista vuotta edellisensä jälkeen. Race of Cain on ensimmäinen levy, joka minulla on kunnia kuulla yhtyeeltä, joten voin jättää turhan vertailuosion suosiolla väliin ja todeta Forgotten Woodsin soittavan omaperäisyystasoltaan keskivertoa mustaa metallia. Biisiensä puolesta levyä voisi sanoa melkein kaksijakoiseksi: Forgotten Woods tarjoilee kuultavaksi sekä perinteisempiä black metal -sahauksia kuin etäisen rokkaavia, mutta silti selvästi black metal -pohjaisia keskitempoisia riffejä ja omituisia, yksinkertaisia melodioita. Paras esimerkki jälkimmäisestä on heti levyn intron jälkeen kuultava One Day. Julkaisulla on myöskin turhaa vaihtelua leijuvamman materiaalin ja naislaulun muodossa kappaleissa Here, in the Obsession ja The Principle and the Whip.

Siinä missä biisimateriaali nyt saakin varovaisempaa ja vahvempaakin nyökyttelyä osakseen, on albumin äänimaailma hieman eri asia. Ajoittain levy nimittäin kuulostaa siltä, kuin kaiken päälle olisi päästetty kertymään noin puolen sentin pölykerros. Joskus se kieltämättä vaikuttaa positiivisesti tunnelmaan, mutta kohtalaisen voimattomaan black metal -rääkyyn yhdistettynä se saa ajoittain levyn kuulostamaan ansaitsemattoman väsyneeltä. Kun tunkkaisuus taas ei vaivaa albumia, kuulostaa se aika perusvarmalta raa’alta black metalilta.

Loppujen lopuksi äänimaailma kuitenkin kuulostaa siltä, että se olisi tietoinen ratkaisu eikä vain amatöörimäisyydestä johtuvaa. Kitaroiden säröäkin on käännetty ylöspäin tavanomaisemmissa black metal -osioissa, kun vähemmän perinteisissä riffeissä sitä saattaa olla yllättävänkin vähän – ainakin black metaliksi. Onkin harmillista, että ratkaisu putoaa hieman vatsalleen. Myös jo aiemmin mainittu rauhallisempi materiaali pudottaa levyn keskiarvoa ja esimerkiksi kappaleen Intolerance Is the New Law puhdas laulu on niin tasotonta, että epäilen kyseessä olevan jonkinlaisen vitsin. Puutteistaan huolimatta levy saisi tällaisenaan nippa nappa neljä pistettä.

Arvosana kuitenkin putoaa kolmeen pisteeseen: keskelle levyn viimeistä kappaletta on päätetty änkeä noin seitsemän minuuttia kestävä vuoropuhelu elämästä vieraantuneen, Deiciden In Torment in Hell -ohilaukaukseltakin tutun evankelista Bob Larsonin ja tämän vastapuolena toimivan aivan yhtä reikäpäisen “sosiaalidarvinistin” välillä. Tempaus ei ehkä ole aivan niin typerä kuin takavuosina kyseenalaista suosiota nauttineet piilobiisit CD-levyjen lopussa, mutta kuitenkin niin ärsyttävä, että sitä ei oikein voi mieltää miksikään muuksi kuin kuuntelijalle vittuiluksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-07
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.