George Double Use, The – Save Our Souls
Mystisen nimen takaa löytyy vuonna 2004 perustettu oululaisyhtye. Vaikutteita on otettu mm. grungesoundista, punkista ja amerikkalaisesta emosta. Korvissani bändi on kotimainen versio 30 Second to Mars -yhtyeestä. Disco Ensemble ja Deep Insight löytyvät varmasti myös diggauslistalta.
Tämä ensimmäinen promo tarjoaa kaksi kappaletta Quiet ja GDU6, jotka ovat keskenään liian samankaltaisia raitoja. Soundeiltaan demo on tasapainoinen ja sopivan iskevä. Usein parjattu englannin ääntämys on myös kohdillaan Lance Fonon laulamana. Ryhmänä bändi soittaa napakasti, mutta hieman intohimottomasti.
Maailmanvalloituksesta puuttuu enää Jared Leton karisma ja miljoonabudjetin videot. Käytännönläheisenä neuvona voin kehottaa säveltämään entistä parempia ja iskevämpiä biisejä. Bändi on keikkaillut ahkerasti Pohjois-Suomessa perustamisesta lähtien. Jotain kiehtovaa bändissä kuitenkin on ja tulevaisuudessa bändistä voi kuulua enemmänkin täällä Etelä-Suomessa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-15
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]