Levyarvostelut

Ville Ja Joonas – Meisseli

Jo useita omakustannelevyjä tuottaneet Ville Ja Joonas saivat ulos äskettäin Meisseli-ep:n. Ville Ja Joonas tekevät ja soittavat biisinsä koneilla eikä sitä voi olla huomaamatta. Bändin tuotanto koostuu enimmäkseen elektroniikkapopista, johon on tehty mukaan myös lauluosuuksia.

Meisseli-ep:n puolesta voi huomata kuinka bändi on jälleen kehitellyt lainauksia eri musiikkityyleistä. Mikäpä kuulostaisi hauskemmalta kuin tietokoneella puolitosissaan tehty blackmetal-rumpumättö ja vielä siihen mukaan kaikkea infernaalista soitantaa. Villen ja Joonaksen tuotannossa on niin paljon hyvää ja toisaalta niin paljon pahaa, että levyt ovat vain keskinkertaisen tasoisia. Osa kappaleista jaksaa innostaa pitkäänkin ja vastapainoksi osa raastaa hermoja täysillä. Meisseli-ep:ltä ei juurikaan näitä pitkään innostavia kappaleita löytynyt.

Ne joita yleismaailmallisesti kiinnostaa tietokoneella tehty musiikki niin kannattaa tutustua tähän tapaukseen. Monien muiden osalta veikkaan, etteivät he jaksa ottaa tätä edes vitsinä, saati musiikkina.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-23
Arvostelija : Ismo Korhonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.