Hanoi Rocks – Street Poetry

Suomen ikirokkarit jatkavat comebackiaan tuttujen kujeiden parissa. Vuorossa on uuden Hanoi Rocksin kolmas albumi, jonka myötä orkesterin primus motor -kaksikko Michael Monroe & Andy McCoy on löytänyt jälleen uusia ylisanoja musiikkinsa kuvailemiseen. Tokihan veijarit ovat kunnostautuneet omahyväisyyden jalossa taidossa jo aiemminkin, mutta uuden albumin tiimoilta annetut lausunnot ovat nousseet viihdyttävyydessään aivan uudelle tasolle. Kaksikon peittelemätön usko omaan erinomaisuuteensa on paikoitellen suorastaan tyrmäävää. Välillä on Alice Cooperin kitaristi katsonut kateellisena Andya läpi show’n, välillä taas Ted Nugent on vapissut Hanoin energisyyden edessä – näillä kavereilla juttuja piisaa. En liene ainoa, jolla on jokusen kerran pärskähtänyt kahvit pöydälle duon haastatteluja tavatessa.

Toki täytyy myöntää, etteivät kaksikon egot ole paisuneet jumbo jetin mittaisiksi täysin ilman meriittejä. Alkuperäinen Hanoi Rocks oli tiukka rockbändi, joka piti tinkimättä kiinni omasta linjastaan, vaikka 80-luvun alun Suomi ei varmasti ollut se kannustavin ja inspiroivin mahdollinen mesta tuutata täysveristä glamrockia. Täytyy myös tähdentää, että sekä Monroe että McCoy ovat tehneet paljon mainiota musiikkia myös sooloaikoinaan. Etenkin Andyn vuonna 1995 julkaistu Building on Tradition sisälsi useita erinomaisia biisejä. Myös 2002 alkanut Hanoin comeback on poikinut radiohitin jos toisenkin, vaikka uusi kokoonpano ei minusta alkuperäisen saappaita kykenekään täyttämään.

Eikä Street Poetry anna mitään syytä muuttaa mielipidettäni. Se on ammattitaidolla tehty, mutta tylsä levy, jota kuunnellessa pääkoppa alkaa tuntua teflonilla vuoratulta – hyvin vähän tarttuu kiinni. Mukaan mahtuu muutama hyvä biisi, muutama puhtaasti huono ja iso kasa peruspullaa. Ensisingle Fashion on silkkaa huttua, kuin Andyn itsensä tekemä parodia andymäisesta hittibiisistä. Worth Your Weight in Gold, joka lainaa kitarariffinsä niinkin epä-hanoimaisesta suunnasta kuin Irwinin Goodmanin Rentun ruususta, toimii puolestaan varsin hyvin ja biisin mollivoittoista kertosäettä alkaa nopeasti hyräillä mukana. Sitten on tätä This One’s for Rock n’ Roll– ja Teenage Revolution -tyylisillä perusfraaseilla täytettyä liirumlaarumia, jollaista rokkilevyt ovat 70-luvulta asti olleet väärällään.

Jos Street Poetry olisi tekijöidensä lausuntojen näköinen, eli röyhkeä, anteeksipyytelemätön ja keskisormia joka suuntaan heristelevä, se olisi paljon mielenkiintoisempi kokonaisuus. Valitettavasti levy on kuitenkin olankohautuksella ohitettava peruspaketti, joka ei Hanoi Rocksin ansioluettelossa saa kovin kaksista sijoitusta.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-25
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.