Levyarvostelut

Brunettes, The – Structure & Cosmetics

Brunettes Against Bubblegum Youth! Kaksihenkinen ruskeatukkaorkesteri ei tykkää purukuminuorisosta. Silti se julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa Structure & Cosmetics niin kliinisissä ja vaaleanpunaiseen viittaavissa kansissa, että mielessä pyörii ainoastaan pinkkejä purkkapalloja. Rujompaa voisi yököttää.

Levyn introna toimiva, purkkanuorisoa nimellään pilkkaava biisi on ihan hauska ralli. Seuraava raita Stereo (Mono Mono) taas on aika kauhea. Erityisen turhauttavaa on kuunnella naissolisti Heather Mansfieldin harmonise-sanan huokailua. Lyriikoiltaan lähinnä yksittäisistä sanoista koostuva Her Hairgami Set puolestaan on taas hassu, söpö ja sovituksellisesti kekseliäs.

Kokonaisuutena levyä voi pitää joko ihastuttavana tai ärsyttävänä – mahdollisesti jopa yhtä aikaa, niin sekalaatuista tavaraa tuotos tarjoilee. Bändillä on selkeästi linja ja visio omasta toiminnastaan, ja ilmeisesti hommaa tehdään huumoria unohtamatta. Välillä on kuitenkin vaikea käsittää, onko duo yhtään tosissaan. If You Were Alien -biisissä lähdetään avaruuteen rakkaan vuoksi, vaikka kaverit ja äiti ja iskä jäävätkin maan päälle. Kaunis ajatus, mutta herkkyys katoaa, kun biisissä lauletaan if you were alien, I’d call you my martian man / bake banana cake as you drive us through the doom of scary asteroids / that could smash us all apart.

Söpöä, kyllä. Sanoituksissa hassuttelu kuuluu tyyliin ja erottaa Brunettesin rakkauslaulut tusinatuotannosta. Jostain syystä albumi silti vaati ainakin kolmekymmentä kuuntelukertaa saadakseen minut edes kunnolla sietämään sen sisältöä. Kaikkeen tottuu, paitsi metriseen halkoon sisuskaluissa – jopa The Brunettesiin. Tässä tapauksessa kuulun niihin, joiden mielestä ärsyttävyys dominoi ihastuttavuuden geeniä.

Hienoa Structure & Cosmeticsissa on se, että sen voi tulkita hyökkäävän pinnallisuutta vastaan sen omilla aseilla sekä itseironisesti että ammattimaisesti. Ilman noita vähintään kolmeakymmentä kuuntelukertaa myös itse levy olisi korkeintaan raapaissut pintaa. Kovin syvä sen jättämä jälki ei tosin ole nytkään.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-31
Arvostelija : Anne Salomäki

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.