Levyarvostelut

Manngard – European Cowards

European Cowardsin jälkeen käyvät norjalaisvitsit hyvin vähiin. Bändi leikkii musiikkityylien kanssa siihen malliin, että mörkökin pudottautuu vastalauseitta pois piiristä. Tämän lisäksi yhtye kuulostaa omaperäisemmältä kuin mikään tänä vuonna eteeni sattunut musiikkiesitys. Manngard satuttaa tahtomattaankin.

Aloitusbiisi Pest in Pools of the Stagnant Water on rujo avaus. Tällä en tarkoita yltiöpäistä brutaaliutta, saatikka saatanallista tunnelmointia vaan suorasukaista kierouden hyväksikäyttöä. Biisi ei kikkaile, mutta sen sisuksista pursuava rempseys tuo mieleen kyyn ja Tittelintuuren karaokedueton. Tästä jokainen voi vetää täysin omat luonnottomat johtopäätöksensä, sillä jokainen niistä on varmasti täysin oikea, elävää tai kuollutta verrokkia kun ei Manngardin musisoinnille aivan tuosta vain löydykään. Levyltä löytyy myös instrumentaali, joka kerrankin puolustaa paikkaansa. Molemmin puolin sitä vallitsee kaaos, joka odottaa löytäjäänsä.

Tuotannollisesti yhtye kuulostaa norsecoren ja sludgemöyrinnän ristisiitokselta ja siinähän ei ole mitään ihmeellistä. Sävellysrepertuaarista löytyy jo mainittujen tyylilajien lisäksi niin rokkaavaa rässäystä kuin ruotsalaisen perideathin likaista ehdottomuuttakin. Kun laulaja tyhjentää keuhkonsa tämän kaiken päälle ärisemällä, korisemalla ja huutamalla korkealta ja kovaa, on sulkijalihaksen pidättelyssä tekemistä. Lähes itku silmässä tulee kuitenkin todettua ties kuinka monennen kuuntelukerran jälkeen, että nämä pirulaiset onnistuvat kaikesta huolimatta herättämään sisimmässäni estottoman ihailun. European Cowards kuulostaa todella hyvältä, mitäpä sitä kieltämään. Ei kai se minusta pahaa ihmistä tee, eihän?

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-15
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.