Grammers, The – The Grammers

Olen kuullut Grammersista paljon hyvää, mutta en ole nähnyt vieläkään bändin kehuttua live-settiä. Viime vuoden rockin SM:n haltija on julkaissut nyt ensimmäisen pitkäsoiton, joka vahvistaa väitteet yhtyeen kyvyistä. Levy on toimiva kokonaisuus, yhdistelmä aggressiivista stoneria ja rauhallisempaa perusrokkia.

Ensimmäisenä täytyy tunnustaa, että laulusolisti Hannu Vainionpään ääni on mieluista kuultavaa. Pääasiassa aika korkealta laulettuja biisejä, mutta hallittua äänijänteiden venytystä. Joissakin kappaleissa kuten viimeisellä raidalla Hannu revittää myös hupaisasti goottilaulajien tapaista örinää: tuntuu hiukan sarkastiselta vedolta, tosin onnistuneelta sellaiselta.

Eikä Grammersin muitakaan artistejaan tarvitse hävetä. Levy on täynnä mainioita kitaravingutuksia ja osin “kasarivaikutteisia” sooloja. Niistä tulee kieltämättä Scorpionsin vastaavat mieleen, ainakin noiden hidastempoisimpien kappaleiden osalta. Todella upeat saundit ovat esimerkiksi Hole-nimisessä kappaleessa.

Yksittäisiä kappaleita on vaikea nostaa levyltä esiin. Olisi tietysti todella kivaa, jos levyltä löytyisi joku potentiaalinen hittibiisi ja maine kasvaisi sitä myötä. Arvostelija itse pitää kovasti “kasiraidasta” Sympathetic Swing ja jo aiemmin julkaistusta Ashtraystä. Levyn alkupuolella löytyy enemmän mättöhenkistä meininkiä, loppupuolella mennään sitten tunnelmointipainotteiselle puolelle. Tästä jaosta huolimatta – tai ehkä sen vuoksi – levy on tasapainoinen.

Grammersista ei voi kai enää sanoa, että se on tulevaisuuden bändi. Tämän levyn menestys määrittelee laajalti bändin uskottavuuden ja ilmeisesti vahvistaa Grammersin statusta levytysalalla. Yhtyeestä tullaan varmaankin kuulemaan vielä paljon.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-05-05
Arvostelija : Mikko Hyvärinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.