Old Dead Tree, The – The Water Fields
Miksi toisessa musiikkityylissä arvostaa enemmän persoonallista otetta kuin toisessa? Usein post rock -kokoelmalevyjä kuunnellessa ei kappaleiden vaihtuessa havaitse myös yhtyeen vaihtuvan – ja kaiken lisäksi tätä piirrettä jopa odottaa ja arvostaa. Deathmetalliltakaan ei vaadi turhan raja-aitoja kaatavaa otetta, grindcoresta puhumattakaan.
Paremman termin puutteessa tunnelmametallia soittavilta yhtyeiltä kaipaa kuitenkin aina toisen toisesta erottavia piirteitä. Vaikka My Dying Bride, Paradise Lost ja Anathema aluksi kuulostivatkin toistensa jatkeilta, oli lopulta jokaisella se selkeä jokin, mikä erotti uranuurtajat toisistaan. 2000-luvulla Katatonian ja Opethin eroja ei tarvitse edes osoitella, vaikka paikoin yhtäläisyyksiäkin olisi. Ja jos kopioidaan, niin kopioidaan kunnolla: Thinen In Therapy -levy kävi hyvästä vaihtoehdosta, kun Anathemalla ei juuri ollut tuoretta levyä tarjolla. Samaten uusiovaihtoehtoja Katatonian Brave Murder Daylle on tunnetusti useampikin.
Ranskalaisen The Old Dead Treen The Water Fields on tavallaan vaihtoehto kaikelle yhdessä paketissa. Se rakentaa kappaleidensa dynamiikan äänekkään ja hiljaisen välille, ääripäät vaan eivät ole yhtä kaukana toisistaan kuin toivoisi. Laulaja Manuel Munozin äänenkäytössä on samaa hajoavaa epätoivoa, mitä Vincent Cavanaghilla oli Anatheman Alternative 4 -levyllä, ja eipä Musen laulajan Matthew Bellamynkaan ääni kaukana ole. Kun kaikki tämä yhdistyy kappaleessa Dive, kuulostaa The Old Dead Tree hyvinkin viihdyttävältä ja sujuvalta; muuten yhtye jää esikuviensa jalkoihin, ehdottoman kasvottomaksi.
“Viihdyttävä” ja “sujuva” eivät nekään ole erityisen maireita adjektiiveja kuvailemaan levyä, jonka pitäisi olla teema-albumi välttelystä, itsepetoksesta ja eskapismista. Voi ollakin niin, että The Old Dead Tree on ikuisesti se lämmittelybändi, mistä ei jää pahaa mieltä, mutta minkä nimeä ei muista seuraavalla viikolla. Yhtye on taitava, mutta tarpeeton.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-11
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.