White Flame – Yesterday´s News
Valkoinen liekki, mitähän mahtaa moinen symbolisoida? Paha mennä näin äkkiseltään sanomaan, mutta musiikista voi sanoa heti kättelyssä sen, että yhtye on melko vankasti kasarin jaloissa, mutta samalla se on nostanut päänsä pystyyn ja kääntänyt toisenkin poskensa. Ylpeyttä löytyy, siinä missä kukkoiluakin.
Ainoastaan promosaatteen lipevä ja ylimielinen paatos laskee yhtyeen arvoa hienoisesti. tosin onhan musiikki se joka puhuu, mutta omassa maailmassani ylimielinen patsastelu on sieltä kaikkein pahimmasta päästä. Musiikkikin keskittyy jonkinlaiseen kukkoiluun aina silloin tällöin, mutta lopullinen kattaus on melko siististi paketissa ilman sen suurempia rönsyilyjä.
Yhtyeen ajoittain mahtipontinen kasarirock on paljon velkaa Hanoi Rocksille ja Aerosmithille. Tosin velallisuus suoritetaan erittäin pätevillä maksuehdoilla, jolloin se lasketaan ennemminkin varallisuudeksi kuin pelkäksi taakaksi. Selkeästi musiikissa on kuultavissa kokemus, vaikka debyytistä kyse onkin. Onhan nappuloiden takana häärännyt muuan Hannu Léiden.
Vaikka yhtye on kukkoileva ja laulaa ajoittain Fuck me I’m famous -osastoa, niin se osaa näyttää myös herkän ja tunteellisemman puolensa. Taas tavallaan käännetään myös se toinen poski. Tämä on aspekti, joka tekee yhtyeestä erilaisen ja tavallaan samalla myös kestävämmän. Varsinkin itsestäänselvien kappaleiden takaa löytyy paljon materiaalia, jossa on selkeästi ideaa ja toteutusta. Tämä nostaa White Flamen jollain tapaa selkeästi esille verrattuna muihin kasarihörhöihin.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-07
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]