Long Distance Calling – Satellite Bay

Jos Long Distance Calling -yhtye käyttää kaukopuheluissaan viestinsä perille viemiseen yhtä verkkaista kommunikointia kuin levyllään, teleyhtiö kiittää. ”Mikään 3 minuuttia kestävä ei tee tästä maailmasta parempaa paikkaa”, yhtye sanailee saatteessaan – ja me nyökyttelemme. Saksalaisyhtyeen debyyttialbumin Satellite Bayn seitsemällä kappaleella onkin mittaa yhden tunnin verran, kun yhtye vie kappaleensa pakottamatta loppuun asti.

Long Distance Calling on tervetullut, vaikkakin harmaa tulokas instrumentaaliyhtyeiden alati kasvavaan joukkoon. Viiden jo paljon muusikkoina kokeneen miehen ryhmä aloitti yhdessä vasta vuoden 2006 alussa ja debyyttialbumin aika on jo nyt. Näkemys uuden yhtyeen linjasta oli selvä, kun Long Distance Callingista haluttiin huomattavasti seesteisempi ja hengittävämpi yhtye verrattuna muusikoiden aiempiin kokoonpanoihin; onhan parilla bändin jäsenillä virat esimerkiksi Misery Speaks -yhtyeessä, joka runttaa paljon väkivaltaisemmin.

Satellite Bay on hyvä esimerkki rajanvedosta, milloin instrumentaaliyhtye soittaa post-rockia ja milloin – noh, pelkästään – instrumentaalimusiikkia. Long Distance Calling on selkeästi instrumentaaliyhtye. Nykyajan verrokkeja tälle saksalaisyhtyeelle ovat niin Red Sparowes ja Russian Circles kuin juuri debyyttialbuminsa julkaissut Omega Massif.

Long Distance Calling on tyylilajissaan osaava, muttei erityisen taitava. Kappaleet nousevat, kumpuilevat ja murskaavat hallitusti, mutta yllätyksettä. Usean kuuntelukerran jälkeen kappaleista tunnistaa melodioita ja yksityiskohtia, mutta niitä ei osaa yhdistää tiettyyn kappaleeseen. Levy on näkymättömällä tavallaan hyvä, mutta enempään siitä ei ole.

Pettymys on myös levyn ainoa laulusuorituksella varustettu kappale Built Without Hands. Paperilla Peter Dolvingin (The Haunted, Bring The War Home) vierailu raskasta instrumentaalirokkia soittavan yhtyeen levyllä kuulostaa täydelliseltä. Dolving esiintyy hillityn uhkaavasti The Hauntedin Forensick-kappaleen tavoin, mutta missään vaiheessa miestä ei päästetä vauhtiin ja albumikokonaisuudessa Dolvingin panos vaipuu samalle tasolle tyylilajille tyypillisten puhesamplausten kanssa.

Alituisesta instrumentaalimusiikin aliravitsemuksesta kärsiville Long Distance Calling on suositeltava uusi yhtye. Tällaisenaan se on kuitenkin ainakin sen ajan myöhässä, mitä on kulunut Red Sparowesin debyyttialbumin julkaisusta tähän hetkeen. Saksalaiset tekevät jo olevan hyvin, lisäämättä siihen mitään uutta.

Toisaalta se riittää, toisaalta se ei riitä parantamaan maailmaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-12
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.