Disturbed – Believe
Disturbedin debyyttialbumi vakuutti ainakin minut aikanaan. Vaikka bändi periaatteessa ei ollut keksinyt mitään täysin uutta niin palaset oli onnistuttu järjestämään omaperäisesti ja laulaja David Draimanin ääni oli vakuuttavan uhkaava.
Kakkosalbumillaan Believe bändi on jättänyt synkkyyden syrjään ja tilalle on otettu usko parempaan huomiseen. Välillä liikutaan jo lähes uskonnollisissa tunnelmissa. Kun katsoin levyllä mukana olevan videon biisistä Prayer oli ensimmäinen reaktio kyllä kaikkea muuta kuin positiivinen. Apokalyptinen video esittelee bändin jonkinlaisina vapahtajina (tai ainakin Draimanin).
Ehkä tuollainen vetoaa nykypäivän amerikkalaisiin, mutta ei ainakaan minuun. Believe on tylsä levy, enkä minä ainakaan jaksa kuunnella tätä tekelettä kovinkaan paljon. Tuotannollisesti levy on tietenkin huippulaatua, mutta sisältö laahaa pahasti perässä. Samat elementit kierrätetään uudelleen ja kun vielä debyytin uhkaavuus on poissa ei jäljelle jää juuri mitään. Jos haluan kuunnella Disturbedia, niin poimin kyllä ennemmin debyytin hyllystä.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2002-10-15
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.