Naked – Superstate

Jaahas basso se jyrää, nähty. Okei, siinä tuli rummut mukaan, kuultu. Nyt joku jannu alkoi laulamaan ja löytyi kitarakin. Mikäs, oliko tää Hanoi Rocks? Ai ei vai. No ei se oikeasti siltä kuulostanutkaan. Naked? Juna kulkee, mutta en ole vielä kyydissä. Jos alkaisi nyökyttämään päätä ja sitten vähän ilmakitaraa, parempi. Nyt huulet ujosti törölleen, niinku siinä Uniklubin levyn kannessa. Ei auta vieläkään, perkele! Ei aikaakaan, kun karu todellisuus paljastuu: ei tuossa junassa ole mitään, mistä tarttua kiinni; joko olet kyydissä alusta lähtien tai olet ulkona. Se, jäätkö rannalle ruikuttamaan on sinusta itsestäsi kiinni.

Helsinki on auttamatta hävinnyt taistelun Suomen meikkirockherruudesta. En tiedä, onko tämä Nakedin toinen studioalbumi sen syy vai seuraus, mutta toivon, ettei tämä ole parasta, mitä kaupungilla on tarjottavana. Hieman Guns n’ Rosesin – ja hieman enemmän Hanoi Rocksin peräpeilissä nuuskivat “rokkikukot” lataavat pöytään kolmentoista kappaleen, klassista draamakaarta seuraavan, kokonaisuuden. Radio Helsingin rokkijukka Nick Triani on tuottajanpallilla ottanut bändistä kaiken irti, mutta No One’s Perfectiä ja I Get It -väliosaa lukuunottamatta materiaali ei liippaa läheltäkään sitä parempaa hunajapurkkia. Eikä tuokaan kaksikko hyväksyvää nyökkäystä parempaa kohtaloa ansaitse.

Onko Naked sitten liian kiiltokuvaa tehdäkseen hyvää musiikkia? En tiedä, Superstatella musiikillinen ulosanti kuitenkin takkuaa. Tämän johdosta bändin valttikorteiksi jäävät “onks tukka hyvin, näkyyks kello?” -tyyppiset tekijät. Jos musiikista puuttuu sisältö, on sitä vaikea ulkomusiikillisilla avuilla kompensoida. Tietysti imago auttaa, mutta jossain vaiheessa tullaan siihen pisteeseen, missä artistin sydänverellä leimaama tuote revitään auki ja musiikin todellinen iskevyys mitataan. Naked ei tästä tulikokeesta selviä. Bändin mukamuodikkaan moderni pimpinkostutusrock lainaa paljon esikuviltaan, mutta onnistuu silti kuulostamaan lähinnä banaalilta. Vaikka speksit ovat hallussa, tulee biisit kerta toisensa jälkeen juostua läpi ilman, että suupielestä tarvitsee poistaa isompaa koukkukokoelmaa kunnon rapaloista puhumattakaan. Suositellaan kaikille valmiiksi raaputetuista ässäarvoista pitäville.

Saatekirjeessä Nakedin kerrotaan olevan takuuvarma viihdyttäjä. Tämä pitänee paikkansa, mutta ainakaan tällä levyllä The Muffilla ja kumppaneilla ei ole muuta tarjottavaa. Sillä ei kuitenkaan ole kaikille merkitystä ja tuhannet karitsat ovatkin äänestäneet jaloillaan, josta todisteena kaksi studioalbumia. Kyse ei voi siis olla täysin mädästä omenasta. Taidanpa silti ennemmin etsiä itselleni jännitystä vaikka kylpyhuoneen kaakeleista homeen muodossa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-13
Arvostelija : Jetro Oras-Laine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.