AOC – Voittaja
Tamperelaisduo AOC:n toinen pitkäsoitto Voittaja on omakustanteeksi yllättävän ammattimaisen kuuloinen ja näköinen. Soundit ovat harkitun kuuloisia ja levyn ulkoasu on korea. Kuulijalle tulee selväksi jo ensimmäisen kappaleen Jeesus-uhosta ja Daavid ja Goljat -teemasta, että yhtye julistaa voimakkaasti kristinuskon sanomaa. Levyn kaikki kappaleet sivuavatkin enemmän tai vähemmän uskoa.
Musiikilliselta sisällöltään Voittaja on hyvin keskinkertaista. Soundimaailma kuulostaa hiotulta, mutta se ei pelasta itse sävellysten latteutta. Kappaleet liikkuvat hip-hopin ja melodisen pop/rockin välimaastossa pysyen perinteisissä kaavoissa, melodiat kuulostavat kuluneilta ja kappaleet eivät jää mieleen sävellyksinä. Pääpaino onkin selkeästi lyriikoiden sisällössä ja musiikki enimmäkseen vain säestää sitä.
Mitään ihmeellisiä oivalluksia ei kuitenkaan lyriikoiden osaltakaan kuulla. Lisäksi ne ovat aivan liian yksioikoisia ja julistavia vedotakseen ei-uskovaiseen yleisöön. Ja koska musiikillista omaperäisyyttä saa hakea, ei levy vetoa allekirjoittaneeseen millään tasolla eikä levyä tee mieli kuunnella toiseen kertaan.
Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-08
Arvostelija : Tuomas Gröndahl
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.