Uniklubi – Luotisade
Suuria rakkauden taikka vihan tunteita osakseen ihmisten keskuudesta saava tamperelainen Uniklubi on viimein päässyt tiellään kolmanteen levyyn. Bändin tie alkoi kolmisen vuotta sitten levyllä Rakkautta ja piikkilankaa, joka keräsi osakseen roimasti kannatusta, etenkin nuorten naisten keskuudessa. Myös kakkoslevy Kehä jatkoi samalla linjalla, mutta jäi kuitenkin hieman vähemmälle huomiolle radioaaltoja myöten.
Nyt uusi levy Luotisade lunastaa paikkansa jälleen kotimaisen hempeän rakkausrockin huipulta. Albumin kappaleet jatkavat kutakuinkin samoilla poluilla kuin bändiltä on totuttu aiemminkin kuulemaan. Eikä sinänsä ole yllätys, että Uniklubi hallitsee hyvin oman genrensä biisinikkaroinnin ja tuottaa kerta toisensa jälkeen vaarallisen tarttuvaa materiaalia, joka saa taas monen pikkutytön ja miksei isommankin kyynelehtimään herkistä melodioistaan ja tummasävytteisistä tunnelmistaan.
Kokonaisuutena Luotisade on vahva kokonaisuus, jota eivät joukkoonkuulumattomat kappaleet riko, koska niitä ei ole. Levy käynnistyy hieman huvittavalla lapsen laulamalla ””ma kehu haisee” -tyylisellä “tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen” -säkeellä, josta päästäänkin avaavaan raskasotteiseen kappaleeseen Kiveen. Biisi on mukavasti erilainen myöhempään tavaraan verrattuna, eikä sen ytimeen pääse parin kuuntelun perusteella. Älä Jää tulee hyvänä kakkosena, joskin siitä tulee mieleen enemmän 90-luvun alun hetkellinen tähdenlento nimeltään Hausmylly. Nimibiisi Luotisade on levyn ainoa todellinen balladi, se on herkkä ja äärimmäisen tarttuva ärsyttävyyteen asti.
Luotisade on albumina ripauksen vahvempi näyte Uniklubin tilasta kuin aiemmat tuotokset. Levyä pitää kuunnella silti enemmän saadakseen kappaleista jotain irti. Uniklubi on julkisuudessa yhdistetty aina pikkutyttöihin ja miesten näkökulmasta bändi on saanut osakseen nyrpeitä ilmeitä ja vittuilua, eikä se nyt tavallaan ihmekään ole, mutta tämän levyn myötä uskoisi pientä fanikunnan laajenemista voivan jopa tapahtua. Levyllä on kuitenkin elementtejä jopa iskelmäkentästä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-19
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.