Aeon – Rise To Dominate
Jo nimellään metallimusiikin (valta)virran rämettävää kuihtumista uhmaava, kuolemaa tihkuva viisikko asettaa näppinsä tiukasti satanismin kulmaraudoille. Nykyaikaisen deathin voimin tekopyhyyden valtaa kaatamaan lähtenyt bändi rusikoi kristillisiä periaatteita niin selkein sanoin, ettei kenellekään jää epäselväksi vakaumuksen vakavuus. Aeon tekohengittää hedonistista metallikatsomusta rajuin puuskauksin.
Rise to Dominatea ohjaa tiukka yhtenäisyys ja kylmänrauhallinen ote riffivirtojen käsittelyyn. Rummut ja kitarat soittavat hyvin usein samoja rytmilinjoja, täydentäen toinen toisiaan. Myös sanoitusten rytmitykset seuraavat tiukasti pohjalle raavittua etenemismallia, julmalla rohinalla ulos puristettuina. Valitettavasti ylenpalttinen, lähes fundamentalistinen tarkkuus kuulostaa pidemmän päälle puuduttavalta ja bändin brutaali ulosanti kääntyy itseään vastaan. Vaikka tekninen osaaminen on huippulaatua, ei tunnelman luomisesta ole tietoakaan. Aeon ei kuulosta uhkaavalta, sillä nurkan takaa ei kertaakaan hyppää vastaan mitään yllättävää. Onneksi sentään sanoitusten silloin tällöin jopa henkilökohtaiseksi yltyvästä paatoksesta löytyy hippunen tunteen paloa.
Levy tuotantoasukin on perin murskaava niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Kaikki elementit vyöryvät päälle jatkuvasti voimiensa äärirajoilla ja kun aistit turtuvat tähän, ei sävellyksistäkään enää jaksa ottaa selvää. Vaikka soundimaailma on tasapainoinen, se on yksinkertaisesti liian jyrkkä. Modernista kuolomätöstä pitävät eivät kuitenkaan todennäköisesti pety tähän tajunnan rajoja koettelevaan takomiseen. Pitkää elinikää sille ei ole kuitenkaan ennustettavissa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-05
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.