Amorphis – Silent Waters

Amorphiksen usealle vuosikymmenelle ulottuvan tarinan viimeiset vaiheet lienevät tuttuja kaikille hevin ystäville. Kun vokalisti Pasi Koskinen jätti yhtyeen useiden epätasaisten levyjen jälkeen, moni uskoi bändin tarun olleen lopussa. Vaan toisin kävi: orkesteri löysi tuntemattomasta Tomi Joutsenesta erinomaisen nokkamiehen, teki uransa hienoimpiin kuuluvan levyn ja palasi kertaheitolla yhdeksi maamme seuratuimmista bändeistä. Tämä tapahtumaketju oli niin voimakas ja selkeä, että enpä ihmettelisi, vaikka vielä vuosienkin päästä puhuttaisiin vastaavissa tapauksissa ”Amorphis-ilmiöstä.”

Edellisen albumin resepti osoittautui niin toimivaksi, ettei bändi ole halunnut lähteä muuttamaan toimivaa konseptia. Silent Waters on äänitetty samassa studiossa kuin Eclipsekin, Marco Hietala tekee jälleen hienoa työtä laulutuottajana ja lyriikat ovat edelleen ammennettu kansantarustostamme. Ratkaisu on onnistunut, sillä albumi ei kuulosta lainkaan varman päälle laskelmoidulta, vaan ennemmin Eclipsen parannellulta versiolta. Ilmeisesti yhtyeen nälkä on kasvanut syödessä, sillä Amorphis tuntuu olevan vielä entistäkin hurjemmassa iskussa.

Ensivaikutelma oli kuitenkin erilainen. Taannoin julkaistu Silent Waters –sinkku ei vaikuttanut yhtä tanakalta pelinavaukselta kuin House of Sleep, eivätkä levyn muutkaan kappaleet tehneet aluksi sen kummempaa vaikutusta. Mutta osa albumin hienoudesta piileekin nimenomaan siinä, että tasaisen vahvoista kappaleista koostuu erittäin eheä ja johdonmukainen kokonaisuus. Siinä, missä ensitutustumisella näytti olevan vain nippu perinteisen vankkoja biisejä, onkin nyt sähäkästi esitetty voimakkaiden riffien ja kuulaiden melodioiden viidakko, josta löytyy koko ajan uusia kohokohtia. Aika näyttää, minkälaisia Amo-klassikkoja muodostuu vaikkapa sellaisista voimannäytteistä kuin Shaman, Towards and Against tai A Servant.

Amorphiksella on aina ollut oma tunnistettava soundinsa, ja se on hiottu nyt melkeinpä huippuunsa. Silent Waters esittelee kattavasti kaikki yhtyeen hyvät puolet, kuten erinomaisen melodiantajun, muusikoiden tehokkaan yhteispelin sekä sopivasti annostellun kokeilunhalun, mutta jättää ne aikojen saatossa nähdyt heikkoudet minimiin. Toisin sanoen kyseessä on albumi, joka pyyhkii pöytää suurimmalla osalla muista melodisista metallilevyistä. Amorphis-ilmiö on jälleen tuottanut iloksemme uuden helmen.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-29
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.