Levyarvostelut

Monitors Alive – Monitors Alive

Parivuotias Monitors Alive määrittelee itsensä “amerikkalaistyyliseksi pop-alternative-emo – osastoksi”. Olen samaa mieltä. Saatekirjeen mukaan bändin basisti ja laulaja ovat musiikillisesti lahjakkaita – ja kiinnostavia persoonia – siis mitä? Okei, jos pysäytetään tähän, poistetaan tuo pöytäkirjasta ja mennään eteenpäin.

Laulaja Anssi Sailomäen soundi ja hieman pakotettu vibrato kuulostavat miellyttäviltä. Valitettavasti kitaristi Petteri Granbergin tekemät kappaleet eivät vielä ole terävintä Nikkei-laatua. Parhaiten toimii avausraita In My Sleep, joka saa kiistatta kantaakseen myös levyn emoimman kappaleen viitan, Edisonin kumartaessa power popin suuntaan ja The Crimen tuodessa mieleen miehisen Lapkon.

Materiaalin hiomisen lisäksi bändillä on tekemistä myös yhteissoitossa, joka tällä hetkellä kuulostaa genreä silmälläpitäen hieman laiskalta. Peräänkuuluttaisin erityisesti rumpalilta tiukempaa otetta soittoon.

Tällä hetkellä Monitors Alive kulkee lähellä päätietä, pusikon puolella haparoiden. Kartta on kuitenkin kädessä ja kompassi toiminee, kunhan niitä opitaan käyttämään. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-08
Arvostelija : Jetro Oras-Laine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.