Soul Doctor – Blood Runs Cold

Das lied der Deutschen soikoon! Saksasta ponnistavan Soul Doctorin kolmas albumi Blood Runs Cold tarjoilee juurevaa rokkia, joka on kuitenkin pureskeltu jo niin moneen kertaan, että tekohampaansa vesilasiin unohtanut laitosasukkikin pystyisi tuotoksen nauttimaan. Bändin jäseniin on saattanut aiemmin törmätä esimerkiksi yhtyeissä Heartlyne, sekä V2. Bändin kotikontujen aavistamiseen pelkän kuulokuvan perusteella on oltava melkoisia meedion kykyjä, sillä Soul Doctor kuulostaa joltain Skid Rown, Toton ja Led Zeppelinin epäpyhän kolmiodraaman aikaansaannokselta.

Albumin ensimmäiseksi sijoitettu nimikkoraita asettaa selkeät standardit, joiden mukaan veivataan loppuun saakka. Ensivaikutelma on hämmentävä. Upeat soundit yhdistettynä root-musiikille tyypilliseen grooveen jäävät valitettavasti hyödyntämättä melko mitäänsanomattomissa sävellyksissä. Elämää jo nähneistä rokkiukoista kasattu yhtye tuntuu kuitenkin kärsivän superyhtyeille tyypillisestä syndroomasta. Kappaleiden pinta on kiillotettu hohtavan kirkkaaksi, mutta sisus on tuskastuttavan ontto. Yhteneväisyydet valtavirrassa jo pitkään seilanneisiin yhtyeisiin ovat yllättävän selvät. Blood Runs Coldin kappaleet voisivat hyvin olla Aerosmithia suoraviivaisimmillaan tai Bon Jovin rokimpaa tuotantoa. Jälkimmäinen siksi, että upean, joskin melko persoonattoman lauluäänen omaava Tommy Heart kuulostaa monin paikoin Jon– etunimeä tottelevalta kollegaltaan.

Useammankin kuuntelukerran jälkeen mieleen jää vain pari kappaletta, jotka ovat yllättäen albumin balladinomaisimmat viisut. Revolutionissa ja Justinessa on otettu selkeästi enemmän vapauksia sovituksissa, mutta eivät nämäkään kappaleet omaperäisyydellään loista. Muiden kappaleiden perusgroove on toki timanttista, mutta genressään valitettavan usein kuultua. Jopa Deep Purplesta vierailulla käyneen Glenn Hughesin sävellys Touch of Love kuulostaa kierrätyskeskuksessa useaan kertaan vierailleelta.

Albumi jää harmittamaan etenkin blues-rockiin tarkemmin perehtynyttä. Esikuvat ovat niin vahvasti esillä, että bändin oma ääni jää täysin kuulumattomiin. Persoonallisemmilla sovituksilla Blood Runs Cold olisi varmasti noussut harmaan massan yläpuolelle, sillä ainakaan soittotaidon puutteesta ei tätä porukkaa voi syyttää. Tällaisenaan albumi jää tusinatavaraksi lukemattomien tuotosten sekaan.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-03
Arvostelija : Teemu Salo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.