Levyarvostelut

Hurtlocker – Embrace The Fall

Yhdysvaltalaisen Hurtlockerin toinen albumi, Embrace the Fall, jatkaa yhtyeen esikoisjulkaisulta alkanutta thrashin täyteistä linjaa. Debyyttialbumi jätti tuolloin toivomisen varaa erityisesti omaperäisyyden suhteen, ja nyt Hurtlockerilla on mahdollisuus osoittaa todelliset taitonsa uuden pakettinsa avulla.

Materiaali on tällä kertaa ripauksen verran monipuolisempaa ja vaihtelevampaa. Jos debyyttiä vaivasi tasapaksuus ja puuduttavuus, on tämän julkaisun kohdalla panostettu monimuotoisuuteen. Tyylillisesti musiikki seuraa edelleen thrashin ja hardcoren ohjenuoraa, mutta kahden edellä mainitun tyylin vielä taistellessa vallasta debyyttialbumilla, ovat ne uusimmalla julkaisulla useasti sulautettu sujuvaksi metalcoreksi. Ajoittain Slipknotin menoa muistuttava paahto jättää silti vielä toivomisen varaa ideoihin. Materiaalista löytyy jo mielenkiintoisia viritelmiä, mutta jatkokehittelylle olisi kuitenkin tarvetta. Ideat eivät nimittäin kanna vielä keskinkertaista pidemmälle.

Debyytiltä tuttu peittelemätön aggressiivisuus on toisen albumin kohdalla tasoittunut hallituksi äreydeksi ja samalla musiikki on menettänyt osan iskuvoimastaan. Taitavasta ja siististä jäljestä huolimatta ei Embrace the Fall onnistu parantamaan, eikä tosin pahentamaankaan, Hurtlockerin julkaisulistaa. Tälläkin kertaa on tyytyminen keskinkertaiseen lopputulokseen.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-25
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.