High On Fire – Death Is This Communion

On bändejä, joiden musiikki perustuu niin vahvasti tietynlaiseen soundiin, tai tyyliin, että niille on helppo antaa anteeksi materiaalin tasapaksuus. Kuuluuko High on Fire tähän joukkoon? Kitaristilaulaja Matt Piken johtaman koplan tuotantoa kuunnellessa huomaan olevani asian kanssa kahden vaiheilla. Alkutaipaleellaan lähinnä doomin, stonerin ja sludgen alaäänirämeikössä eeppisesti möyrynneen yhtyeen oivallus fuusioida Motörheadia ja Slayeriä musiikkiinsa Blessed Black Wingsillä oli pinnallinen, mutta parhaimmillaan nerokas ratkaisu. Juuri tästä syystä kokonaisuus tasapainoili ässäraitojen ja täyteraitojen välisellä kuilulla. Neljännen pitkäsoiton kohdalla ei tarvitse tuntea epävarmuutta, sillä se on puuduttavuuteenkin asti tasalaatuinen.

Edellisen levyn kiinnikekohtina toimivat toisaalta napakammat rässikoukut ja toisaalta tarttuvammat lauluosiot. Death Is This Communionilla näihin törmää vain Turkissa, joka on helposti albumin paras raita. Sitä intromaisesti edeltävä psykedelinen instrumentaali Khanrad’s Wall edustaa puolestaan uusimmalle levylle ominaista yritystä värittää albumin harmaata ilmettä. Edellä mainitun kohdalla se toimiikin, muuten nämä väliraidat ja fiilistelyt tuovat vain vaivoin mitään sävellyksellistä lisäarvoa. Esimerkiksi Headhunter/Rumors of War -kaksikko on epäonnistunut yritys toisintaa edellisen levyn unohtumattomasti aloittava Devilution.

Death Is This Communion ei parane kuuntelussa. Päinvastoin. Mitä enemmän yrittää valtaosan kestosta vieviin keskitempoisesti puksuttaviin junnauksiin perehtyä, sitä enemmän alkaa turhauttaa. Nimiraita on yleensä levyn kardinaalikappale, jonkinlainen kiintopiste. Tässä tapauksessa se on kiekon tylsin ja turhin raita, jonka kohdalla alussa mukavasti asetettu tunnelma latistuu. Tässä, kuten keskinkertaisuudesta pahasti kärsivän loppupään esityksissä, myös Piken kähinä on oudon laiskaa ja hampaatonta.

Osansa levyn tasapaksussa ilmeessä on myös soundipolitiikka, josta kyllä tälläkin kertaa vastaa nimimies. Mm. Nirvanaa ja Soundgardenia tuottaneen Jack Endinon sinänsä ammattimaisesta kädenjäljestä uupuu tarvittava särmikkyys, varsinkin mitä tulee rumpusoundiin, eikä High On Fire eeppinen jylinä näin ollen välity asian vaatimalla vakuuttavuudella.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-12
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.