Levyarvostelut

Alchemist – Tripsis

Australialaisen omaperäisin ja pitkäikäisin bändi yhteenliittymämetallin saralla palaa kaukaisesta galaksistaan kuolevaisten joukkoon neljän vuoden tauon jälkeen. Tripsis on kestävän kehityksen mukaisesti yhä dynaamisempi sukellus progressiivisen hienomekaniikan syvänteeseen. Toisin sanoen Alchemist tuudittautuu kerta kerralta syvemmälle omiin avaruustrippeihinsä sillä uhallakin, että kappaleiden väliset raja-aidat alkavat Tripsiksellä olla historiaa. Suurimmat miinukset ropsahtelevat sen sijaan Relapselle levyn pilkkomisesta 99 raitaan, sillä yksittäisten kappaleiden punnitseminen jäi siksi mahdottomaksi tehtäväksi.

Perinteisten elementtien uudelleenkasaus on jälleen tapahtunut ilman kaavamaisia historiankertauksia, sillä vaikka Adam Agius karjuu lähes samalla raivolla kuin Jar of Kingdomilla neljätoista vuotta sitten, ovat sävellysten esiintymispuitteet vaihtuneet vallan toisenlaisiin maailmoihin. Lähes messiaanisella sielukkuudella kaikuva äänimaisema huokuu supernovan lailla tappavan huikaisevaa voimaa, jonka hypnoottisuus valtaa ääreishermoston vähäpätöisemmänkin ulokkeen aikajanan taipuessa kohti levyn päätepistettä. Vaikka Alchemist on siirtynyt sivuun kaikkein karuimpien kuolomarssien reitiltä, on se korvannut särön määrää tukeutumalla yhä tiukemmin hallusinatorisiin sävelkulkuihin. Tripsis on kokonaisuus, joka joko vie mukanaan tajunnan ehtimättä reagoida sieppaukseen tai jättää kolkosti maan pinnalle pohtimaan Australian herrojen lääkityksen sopivuutta sävellystyön.

Alchemist on yhtye, jonka repertuaariin levykohtainen mutatoituminen kuuluu yhtä olennaisesti kuin kuu ihmissudelle. Tripsis on aikaisempia esiintymisiä vaikeammin lähestyttävä albumi ja jää varmasti monelta liiankin kaukaiseksi kokemukseksi, sillä nyt yhtye syleilee maailmoja mielenrauhan tuoltakin puolen. Mukana on kuitenkin tappavan tumma pohjavire, joka pitää Alchemistin yhä tiukasti omaperäisimpien metalliaktien kärkijoukossa ja liittää Tripksiksen osaksi yhtyeen vankkumatonta omaehtoisuutta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-11
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.