Levyarvostelut

Ancara – Beyond The Dark

Viimevuotisella The Dawn -debyytillään kriitikot ja hevikansan vakuuttanut Ancara jatkaa kuuman raudan takomista myös Beyond the Dark -kakkosalbumillaan. Kitaristit tekevät selvää jälkeä niin melodia- kuin riffiosastollakin, ja kokonaisuuden kruunaa vokalisti Sammy Salmisen vakuuttavana kaikuva heviääni. Oman leimansa kiekolla antaa myös Timo Kotipelto, jonka High and Loud -levymerkille platta on äänitetty: Beyond the Dark nimittäin kuulostaa Kotipellon viimeisimmän pitkäsoiton sopivasti parannellulta painokselta.

Kiekon avaa höyryveturin lailla jyskyttävä Circles, jonka raskaat kitarat ja melodinen kertosäe muodostavat todella toimivan kokonaisuuden. Särmikäs on niin ikään radioissa pyörinyt Deny-kakkosraita, jossa on paljon kotipeltohenkistä tarttuvuutta. Orkestraatioitakin sisältävä Snowflower vie mukanaan huomattavasti herkempiin tunnelmiin, kun taas Scarred rullaa jälleen varsin suoraviivaisesti. Sen jälkeen vuoron saa pari keskinkertaisempaa raitaa (Just for Me ja Cranium Tension), joiden jälkeen palataan vielä kunnon menoon When Everyone Else Is Gonen saadessa vuoron. Nimestään huolimatta biisi ei ole pelkkä balladi, vaan mukaan mahtuu sopivasti jyystöäkin. Onnistunut on niin ikään moniuloitteinen In Silence -päätöspala.

Beyond the Darkista ei irtoa juuri muuta motkottamista kuin sen lyhyys – levyllä kun on mittaa vain reilut puoli tuntia. Toki tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ylimääräinen on karsittu pois, mikä on pelkästään positiivista. Mutta kun meno on näinkin ammattimaista, kyllä tätä ainakin pari–kolme biisiä enemmänkin olisi kuunnellut. Beyond the Dark onkin ehdottomasti loppuvuoden tiukimpia pläjäyksiä perinnetietoisen hevirockin kategoriassa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-19
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.