Levyarvostelut

Transkaakko – Sato

Kun syksy saa, on aika tarkastella loppukesän satoa. Varsin mehukkaana marjana käteen jää kansanmusiikkiretkue Transkaakon tuorein levy. Hieman aiempaa suoraviivaisemmilla linjoilla liikutaan, mutta se ei vähennä viehätystä yhtään. Sato on ennen kaikkea hyvän mielen levy.

Tällä levyllä kahdeksanhenkisen bändin kansanmusiikkiin sekoittuu melkoisen eklektisesti vaikutteita ympäri pallon, punk-henkisyydestä puhumattakaan. Slaavisävyt antavat välillä tilaa arabialaisvaikutteisille melodioille, ja onpa mukaan mahtunut yksi perinteinen albanialainen ralli. Se istuu yhtyeen omien biisien lomaan saumatta.

Tyylitaju kantaa hienosti sekä hempeät balladit että anarkistisemmat riuhtaisut. Sähkökitaran ja reilulla kädellä soitettujen rumpujen ja kansanmusiikkisoittimien yhdistelmä tuntuu alusta loppuun luontevalta. Biiseistä suosikeiksini nousivat tangohenkinen Romanssin teitä, koukeroinen avausbiisi Harmas valo ja loistavan kertosäkeen sisältävä Kehtolaulun keinunta.

Sadosta on hankala keksiä mitään isompaa rutinan aihetta. Päätöskappale Siilot tosin tuntuu olevan väärällä levyllä. Onhan se ihan pätevä ambient-äänimaisema, mutta ennemmin olisin suonut levyn loppuvan juurikin tuohon aiemmin mainittuun Kehtolaulun keinuntaan. Muuten levyltä huokuu soittamisen riemu ja anarkistinen ote, ja soiton tauottua huomaa pistävänsä sormea repeat-namiskalle. Oivallinen, kaunis ja riemuisa syksylevy siis.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-10
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.