Ayabie – Ecumenical Image

Pakko mainita näin alkuun, että näin Ayabien ensimmäisellä Japanin ulkopuolisella keikallaan Helsingissä ja se keikka vakuutti ainakin minua enemmän kuin tämä DVD.

Levy 1: Keikka

Luulin, että olin vahingossa saanut kaksi kappaletta samaa levyä, koska promokappaleessani ei ollut kansia ja levyt olivat identtiset keskenään. Kyseessä oli nähtävästi tupla-dvd, kun huomasin että levyihin oli kirjoitettu todella pienellä tekstillä “Disk 1” ja “Disk 2”. No, ykköslevy kelkkaan ja ihmettelemään. Pelkästään alkuvalikko aiheutti pienoisen hämmennyksen, kun ei oikein osannut selvittää mitäs hittoa tässä pitää tehdä, kun puolet tekstistä on japaniksi ja puolet englanniksi. Pienissä aamukrapuloissa sitten hätäratkaisuna painoin vain suoraan playta ja kaukosäätimellä laitoin tekstitykset englanniksi. Tekstitykset eivät sisältäneet mitään ihmeellistä, lähinnä ainoastaan biisien nimet, välispiikit ja “Lets dance with all our might!” tyyliset yleisökiihotukset (eli ei lyriikoita tai vastaavaa). Kuvaa ja audiota oli ainoastaan yhtä tyyppiä, video oli 16:9 widescreen ja audio oli joko stereo tai 5.1 surround. En sitä päässyt selvittämään kun en surround-järjestelmää itse omista.

Noin tunnin pituinen keikka alkoi alkunauhalla ja bändin esittelyllä. Vaikka pohjimmiltaan idea visual keissä on sama kuin glamrockissa, niin naistenvaatteissa olevat meikatut puolitoistametriset laihat japanilaiset näyttävät huomattavasti naisellisemmalta kuin vastaavissa oloissa olevat lihaksikkaat parimetriset amerikkalaiset. Yleisöstä tosin oli ehkä 98% tyttöjä, joten ilmeisesti tämä transgender-pukeutuminen on se, mistä japanilaiset tytöt tykkäävät. Kun keikka alkaa, niin tahtomattaankin huomaa välittömästi monia länsimaisesta keikkakulttuurista poikkeavia ja jollakin tapaa myös naurettavia asioita.

Yksi itselleni aivan käsittämätön asia oli cheerleader-tyyliset käsikoreografiat, joita yleisö toisti perässä, ja eri suuntaan käsien “ilmaanheitot”. Sitä on hieman vaikea selittää sanallisesti, mutta “näkymättömän kärpäsen ilmasta nappaaminen” on lähin metafora mitä keksin. Eikö ne vain yksinkertaisesti tajua, että se näyttää aivan idioottimaiselta? Tosin niin kyllä näyttää roolipelaaminenkin, mutta seura tekee kaltaisekseen, jolloin siitä ilmeisesti tulee hyväksyttävämpää. Joko johtuen suuresta naisenemmistöstä ja sitten japanilaisesta keikkakulttuurista, en bongannut yhtään pittiä keikalla, vaikka tukanheilutusta ja nyrkinpuintia hieman rankemmissa biiseissä olikin. Toinen, mikä häiritsi, oli törkeä piilomainonta. Keikka on kuvattu juomamerkin mukaan nimetyssä klubissa ja keskellä keikkalavaa on todella näkyvällä paikalla kaksi pulloa kyseistä virvoitusjuomaa. Keikan lopuksi bändiläiset juovat kyseisistä pulloista hyvinkin näyttävästi, niin että merkki varmasti näkyy yleisöön ja bonusmateriaalissa pojat mainostavat hyvinkin selkeästi kyseistä sitrusjuomaa.

Mitenkäs sitten musiikki? Musiikillisesti Ayabie ei paljoa länkkäri-rockbändistä poikkea, mutta esimerkiksi iloinen laulumelodia hieman hevimmän biisin päälle kuulostaa välillä hieman ristiriitaiselta. Mikä ylipäätään j-pop/rock/metal -musiikissa on yleensä se mistä tykkää tai ei tykkää, on erikoiselta kuulostava ääntäminen ja hieman länsimaalaisia korkeammalta laulaminen. Itse kuulun enimmäkseen tähän ryhmään, joka ei ole tämän tyylin vankin kannattaja, mutta omasta mielestäni se kuulostaa pikemminkin huvittavalta kuin hirveältä.

Levy 2: Encore + bonusmateriaali

Kun pistin toisen levyn pyörimään, minulla ei ollut mitään hajua mitä se sisältää, koska valikoissa ei lukenut englanniksi muuta kuin “Japanese with English subtitles”. Kun levy lähti pyörimään, päädyin tulokseen, että se oli puolentunnin encore, joten bändin fanit saavat makeaa mahan täydeltä. Keikan jälkeen oli vielä lyhyt, hieman yli 5 minuuttia pitkä behind the scenes -pätkä. Se ei sisältänyt mitään ihmeellistä, ainoastaan bändin nöyristelyä kameralle, loppu/välispiikkejä kyseiseltä keikalta ja TAAS todella törkeästi kyseisen limpparin mainostamista. Bonusmateriaalia oli yhteensä noin 12 minuuttia, eli ei kovinkaan paljon.

Summa summarum

Itselläni keikan seuraaminen meni lähinnä nauramisen puolelle, mutta visuaalisesti se oli kyllä huomattavasti mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin suuri enemmistö DVD-keikoista, vaikka yltiöpäinen välke ei krapulaa yhtään hellittänyt. Vaikken Ayabien tuotantoon ole aikaisemmin tutustunut levymuodossa, eivät biisit olleet mitään erikoisia, sillä paria hevimpää biisiä lukuun ottamatta biisit eivät erityisemmin jääneet päähän. Miksauksen puolesta tämä ei missään nimessä ole mikään ääniteteollisuuden parhaasta päästä olevia livelevyjä. Rytmikitarat erottuivat ajoittain tosi heikosti ja laulu on varsinkin rääkäisyissä ärsyttävästi ruvelle ja terävä monitorikiertokin kuului muutaman kerran.

Kyllä tämä DVD varmasti otakuille kelpaa. Ylipirteät japanilaiset tyttöpojat ovat aina mukava piristys yrmeisiin hevareihin verrattuna, vaikka toinen kitaristi (siis se kellä ei ollut sukkanauhat jalassa) oli kyllä todella nihkeän näköinen koko keikan ajan. Ehkä sillä oli kuukautiset.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-21
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.