Illogo – When Liquids Stay Dry

Italian Illogo lähtee hakemaan itselleen mainetta ja kunniaa oudolla tavalla. Sillä kun ei ole oikeasti varsinaista nimeä, vaan se ilmaistaan visuaalisen logon kautta. Luonnollisesti bändin kotisivuilla kuitenkin lukee, että tuosta kyseenomaisesta logosta sitten käytetään nimitystä “Illogo”. Niinpä niin. Ihan loppuun asti ei bändin kantti siis riittänyt, mutta kyllä tälläkin kikkailemisella jo muutamat teennäisyyspisteet ansaitsee. Nimi ei tässä tapauksessa onneksi ole enne: bändin musiikin puolelle pakonomainen erikoisuudetavoittelu ei ole pahemmin levinnyt.

Illogon musiikkityyli onkin sitten ainakin allekirjoittaneen hankala sijoittaa mihinkään valmiiseen lokeroon. Elektroniset efektit, riitasointuiset kitarariffit, täysin tuplabasareista ja rajummista tyyleistä vapaa rumputyöskentely luovat uniikin painostavaa tunnelmaa keskitempoisen laiskasti etenevään musiikkiin. Vokalisti laulaa ajoittain englanniksi, ajoittain italiaksi. Italian käyttö on piristävää, tosin vain silloin kuin laulusta saa jotakin selvää. Laulu on kuitenkin pääasiassa korkeaa kirkunaa ja joskus satunnaisesti matalampaa örinää, ja siten levyn aggressiivisin elementti sekä myös suunnilleen ainoa reliikki yhtyeen aiemmista death/grind-vaikutteisimmista ajoista.

Illogo ei myöskään tyydy soittamaan tavallisimmissa tahtilajeissa, mutta mitään “kymmenen tahtilajia ja tempoa per biisi” -rallia ei kuitenkaan lähdetä vetämään. Biisien sisäisiä tempon- ja tahtilajinmuutoksia ei siis ole. Ajoittain tulee mieleen, että erilaisilla soundeilla tämä voisi kuulostaa hieman The Dillinger Escape Planilta, joka ei kärsikään ylivilkkaushäiriöstä.

Levyn kitarasoundi on omalaatuinen tällaiselle musiikille. Toisin kuin voisi luulla, säröä ei olekaan käännetty kymppiin asti, vaan se pidetään kohtuullisen alhaisella tasolla. Omalta osaltaan se on luomassa levyn painostavaa tunnelmaa antaessaan materiaalin hengittää paremmin. Muutenkin levyn soundit ovat kaikilta osa-alueiltaan hillityn toimivat.

Efektit ovat käytännössä pelkkä lisä ja ne sopivat kokonaisuuteen saumattomasti. Satunnaisissa tapauksissa elektroniset piipitykset ja kohina ovat suuremmissa osissa, esimerkiksi käytännössä pelkästä äänikollaasista koostuvassa Impercettibilessä ja Stellarin alkuosassa. Myös Retina-Scanin lopussa niitä on hyödynnetty mielenkiintoisesti: kaikki muut instrumentit ovat vaienneet, mutta rummut ja efektit jatkavat vielä hetken.

Loppujen lopuksi liika samankaltaisuus vaivaa levyä. Jatkuva keskitempoisuus alkaa jossakin vaiheessa hieman ärsyttää ja jo mainittujen efektien lisäksi sitä vaihtelua ei oikein löydy, ja jos löytyykin, se on jotakin merkityksetöntä häröilyä, jolla ei tuoda mitään lisäarvoa lopputulokseen. Parhaimmillaan materiaali on kuitenkin varsin lupaavaa, jos ei nyt loppujen lopuksi suurempaa vaikutusta teekään. Kyseessä on vasta bändin debyyttialbumi, joten tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-23
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.