Levyarvostelut

3 – The End Is Begun

Progebändit tuntuvat nykyään olevan yhtä suurta perhettä. 3:n (vaihtoehtoisesti Three, tai Th3ee) johtohahmon Joey Eppardin veli Josh istui yhtyeen perustajakolmikosta erkaannuttuaan Coheed & Cambrian rumpupenkillä vuoteen 2006 saakka. 3-yhtyeenkin riveissä on ajan myötä tapahtunut muutoksia ja jäsenten lukumäärä on nykyisin suurempi kuin nimestä saattaisi päätellä. Muutoksissa on kuitenkin onnistuttu ja tuorein albumi The End Is Begun on Kolmosen tähän astisen uran mielenkiintoisin tuotos.

Albumin avaa Joey Eppardin flamenco-tyyppinen kitarointi kappaleessa The Word Is Born of Flame. Kappale virittää kuulijan korvat hiljalleen metallisempaan ilmaisuun. Heviallergisten on turha tässä vaiheessa kortisonituubin korkkia ruuvailla, sillä albumin tunnelma liikkuu nykyprogen pop-vaikutteisimmassa laidassa. Tästä kertovat myös kappaleiden kestot. Harvalla tähän genreen kuuluvalla yhtyeellä on rohkeutta tehdä levyllistä massaradioiden formaattiin kestoltaan sopivia teoksia. Albumin kappaleiden soittoajat asettuvat kiltisti kolmen ja puolen ja neljän ja puolen minuutin väliin, poikkeuksena levyn päättävä lähes kahdeksanminuuttinen The Last Day. Vaikka Porcupine Treen ystävät tässä vaiheessa varmasti älähtävät, toimivat kappaleet yksittäisinäkin otoksina progelle epätyypillisen hyvin. Ensikuuntelulla mieleen jää erityisesti nelosraita All That Remains, jonka sopivasti omaperäinen groove kiteyttää yhtyeen parhaat puolet alle neljässä minuutissa. Muissakin kappaleissa on riittävästi tarttumapintaa ja monipuolisuutta, eikä tätä levyä varmasti tarvitse hylätä hyllyn perukoille torakoiden syötäväksi.

Kappaleiden lievä irrallisuus on kuitenkin albumin heikoin piirre. Selkeää kokonaisuutta ei muodostu useankaan kuuntelukerran jälkeen, mutta suosikkipaloja on helppo napostella sieltä täältä. Coheed & Cambriaan hyvin tutustuneet havaitsevat varmasti samankaltaisuuksia näiden kahden yhtyeen välillä. Esimerkiksi 3:n lauluosuuksista vastuussa oleva Eppard kuulostaa välillä erehdyttävästi kollegaltaan Claudio Sanchezilta. 3 on kuitenkin onnistunut välttämään plagioinnin karikot ja yhtyeen oma ääni on selkeästi esillä. The End Is Begunin tuotanto on ollut huippuluokkaa ja toivottavasti yhtye jatkaa tinkimättömällä, koukuttavalla linjallaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-22
Arvostelija : Teemu Salo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.