Levyarvostelut

Aggrolites, The – Reggae Hit L.A.

Sain The Aggrolitesin uuden Reggae hit L.A. -albumin samoihin aikoihin, kun maahamme iski rankka syysmyrsky. Aurinko tulvi kuitenkin asuntoomme samalla hetkellä, kun laitoin levyn ensimmäisen kerran soittimeen. Avausbiisi Work It on juuri sellaista hyvän mielen musiikkia, jonka soidessa toivoo, ettei se koskaan loppuisi. Ensimmäisellä kuuntelukerralla tämä päti koko albumiinkin. Raikkaalla tavalla vanhanaikainen yleissoundi, motownista muistuttavat torvet sekä hyvin perinnetietoinen reggae-komppiryhmä saivat suun messingille ja levy pyöri toista viikkoa soittimessani.

Pidempään levyä kuunnellessa muutama ylijäämäbiisi alkaa kuitenkin ärsyttää, eikä albumin instrumentaalikappaleet innosta läheskään laulettujen tavalla. Biisimateriaali ei ole niin kovaa kuin miltä se aluksi tuntui, joskaan yhtään varsinaista rimanalittajaa ei ole silti mukaan tullut. Levyn pituudesta olisi voinut myös vähän karsia, 15 biisiä on nimittäin levyllä kuin levyllä aika paljon tavaraa, oli se sitten kuinka kovatasoista tahansa.

Kaiken kaikkiaan The Aggrolites on kuitenkin tehnyt todella kovan albumin, josta heijastuu se sama rento tekemisen meininki, joka bändillä oli myös Tim Armstrongin mainiolla soololevyllä, jonka taustabändinä The Aggrolites toimi. Olin pitänyt bändiä enemmänkin ska-bändinä, mutta todella mainiosti bändiltä juurekas reggaekin sujuu, tietenkään ska:ta unohtamatta. Ehdotonta kesälevyjen aatelia.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-10
Arvostelija : Samuli Sirviö

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.