Levyarvostelut

Against Me! – New Wave

Vokalisti Tom Gabelin musiikillinen ura alkoi 17-vuotiaana akustisella sooloilulla. Nyt herra esiintyy punk-henkisen bändinsä keulilla, ja on varsin suosittu kriitikoiden keskuudessa. Omalla tavalla tuo akustisen soolouran vaikutus kuuluu melko hyvin kantaaottavissa Against Me!:n kappaleissa.

Suuren yhtiön alla levytetty albumi on saanut tuottajakseen legendaarisen Butch Vigin, mutta jotenkin soundimaailma tuntuu melkoisen kevyeltä. Ajoittain tietysti kappalemateriaali asettaa omat vaatimuksensa, mutta olisin toivonut hitusen enemmän raivoa tälle levylle. Ei mitään räkäpunkkia tarvitse veivata, mutta valitettavasti albumia vaivaa ajoittainen tunne nenän vuotamisesta. Kuitenkaan tämä tunne ei ole niin vahva, että pinnoja pitäisi kauheasti laskea.

Yleisilme albumilla on lähellä 70- ja 80-luvun tunnelmia, josta on karsittu ylimääräinen kaasuttelu lähes kokonaan pois. Melko lähelle osutaan kun ladataan tiskiin nimet Tom Waits ja The Clash. Nyt on siis kyse tunnelmallisesta ulosannista ja fiiliksestä, ei niinkään musiikin samankaltaisuudesta.

Kappaleita on tiivistetysti kymmenen, joista puolet on aavistuksen tasapaksua tavaraa, mutta loput ovatkin sitten sen verran mallikkaita kappaleita, että keskiarvo osuu helposti kolmosen haarukkaan. New Wave ja Animal ovat selkeimmät voittajat melodioidensa kanssa. Albumin parhaasta ilmeestä vastaa kuitenkin hunajaisen Tegan Quinin kanssa vedetty Borne on the Fm Waves of the Heart. Neitokaisen ääni on vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan niin vastustamaton.

Punkkia voidaan tehdä kepeällä yleisilmeellä, eikä aina tarvitse saarnata sylki roiskuen. Against Me! osaa oman manifestinsa heiluttelun mallikkaalla tavalla.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-02
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.