Levyarvostelut

D´espairs Ray – Mirror

D’espairs Ray tulee Japanista ja bändin musiikki on on yhdistelmä metallia, koneita ja rockia. Albumin tyyli käy selväksi jo avauraidalla, kun Damned vyöryy murskaavalla otteella pahaa aavistamattoman kuuntelijan kimppuun. Rummut jyräävät pinnassa ja menoa ryyditetään murisevilla kitaroilla ja bassolla. Nimikkoraidassa luotetaan enemmän koneiden voimaan, mutta perusidea on sama: eteenpäin pusketaan voimalla.

D’espairs Ray luottaa vahvasti runnomiseen, sillä kovin montaa suvantokohtaa ei albumille ole suotu. Armoa annetaan vasta levyn keskivaiheilla. Kogoeru yoru ni saita hana rauhoittaa mukavasti tunnelmaa alun hyökkäyksen jäljiltä, mutta sitä seuraava Screen lipsuu jo ennalta-arvattavaksi ja tylsäksi metalliballadiksi.

Bonusbiisi mukaan lukien Mirrorille on saatu ahdettua yli tunnin annos musiikkia. Se on tässä tapauksessa liikaa, sillä levy käy lopulta hieman puuduttavaksi. Taso ei kestä koko albumin mittaa, vaan joukkoon mahtuu muutama puolivillainen esitys. Etenkin levyn loppupuoli kärsii toimivien ideoiden puutteesta.

Laulusuoritukset ovat pääosin japaniksi, mutta viimeisen päälle tyyliteltyä kansivihkoa selaamalla huomaa lyriikoissa siellä täällä lyhyitä englanninkielisiä osia. Ääntäminen on tosin sitä tasoa, että kielen vaihtumista ei yleensä edes erota.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-26
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.