Editors – An End Has A Start

Kun aallonharja on laskenut, eikä Editorsin ja Interpolin kaltaisten bändien ympärille automaattisesti siunaudu haltioitunutta sädekehää, voi postpunkista ammentavien orkesterien tuotantoonkin suhtautua vähemmän skeptisesti ja miedommalla kyynisyydellä, joskin opportunistihälytys on syytä pitää valmiudessa. Vaikka Editors palaa melko tasaiseksi pedatulle pelikentälle, ei sen rehellisyyttä ja lähtökohtia tohdi kyseenalaistaa levykuuntelun tarjoamilla edellytyksillä. Lienee jo vähitellen aika hyväksyä, ettei jokainen uusi läpimurtobändi keksi ruutia uudelleen kerta toisensa perään. Nyrpistellessä saattaa menettää paljon hienoja musiikkielämyksiä.

Editorsin debyytti Back Room otettiin vastaan jo hivenen inflatorisissa tunnelmissa, mutta innostuneesti, vaikkakin irvileuat nimittelivät bändiä “Boy Divisioniksi”. Vaikka lätty ei aivan ehtinytkään muiden luokkatovereiden esikoisalbumikierrokselle, keräsi Back Room kehuja eritoten tarttuvien hittibiisien ansiosta. Niitä piisaa nytkin, eikä ladulta muutoinkaan ole poikettu ainakaan niin radikaalisti, että se korvaan särähtäisi.

Hittiparaati käynnistää An End Has a Startinkin. Traagisilla vertauskuvilla leikittelevä ja kuoroilla komeasti paisutettu Smokers Outside the Hospital Doors saa epäilemään, josko patetiaa ja melodiaa riittää edes kakkosbiisiin moisen ryöpytyksen jälkeen. Ja kyllähän niitä piisaa, ehkä jopa liiankin kanssa. Editorsin kaavaksi on vakiintunut yhdistelmä U2:n kolossaalisia tunnelmia ja Jesus and Mary Chainin postpunk-sävyjä. Esimerkiksi The Weight of the World on kuin With or Without You ja Just Like Honey yhteen naitettuna.

Jos viitsii ja raaskii kuunnella levyjä sydämellään eikä pelkää tunteellisuutta, Editors toiminee tappavan tehokkaasti. Katkeransuloiset tunnelmat ja menetyksen kaihoisaa kauneutta luotaavat tekstit puhdistavat varmasti syvemmässäkin mutapohjassa rypevät romantikot, mutta elintärkeää sävyhajontaa on turha tältä albumilta hakea. Edes musiikillisista piirteistä. Korkealta kaikuvaan kitaraan rakastunut bändi ei malta juuri yhdelläkään raidalla luopua siitä, ja kiivaiden rummutusten kanssa tunnusmerkeistä muodostuu pikemminkin rasitteita. Lähinnä Push Your Head Towards the Air osoittaa, milloin kuulas kitaravalli puolustaa paikkaansa.

Kymmenen kipaletta sisältävä levy on tiivistänyt Editorsin tyylin aika tyhjentävästi, mutta samalla imenyt kuiviin innovatiivisuuden. When Anger Shows pärjää pienien rytmitemppuilujen ja vähäeleisen pianon avulla ja Bones puhaltaa miedosti aitoa energiaa levyn hienoiseen lamaantuneisuuteen. Spiders vihjaa ensihetkillään olevansa rentoutuneempi kiskaisu, mutta ei sekään hahmota kuosiaan aivan kunnolla. Ongelman ytimeen pääsee tajutessaan, ettei biisien vaihtumista jaksa enää lainkaan huomata. Se ei ole onnistuneen albumin piirre. Editorsia vaivaa jokin käsittämätön kammo irtiottoja kohtaan. Tunnelma ei syvene monotonialla.

An End Has a Start on kelpo levy, jolta oli kuitenkin lupa odottaa paljon enemmän. Etenkin miettiessä yhtyeen seuraavaa liikettä, pompöösi brittirock nimittäin on melko loputon suo. Yhtä kaikki, eivätköhän tällaiset levyt löydä paikkansa syksyn sivaltaessa. Vakiintunut suhde levyyn voi toki paljastaa sen olevan yllätyksetön, mutta luotettava ja sinänsä ihan rakastettava kumppani.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-09-01
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.