3 Inches Of Blood – Fire up The Blades
Kanadalaisen 3 Inches of Bloodin kolmen vuoden takainen kokopitkä Advance and Vanquish oli kinkkinen tapaus: Running Wild– ja Judas Priest -vaikutteinen perushevi rullasi sujuvasti, mutta moderni soundimaailma sekä Jamie Hooperin kurkkusyöpäinen raspilaulu tuntuivat vierailta elementeiltä. Toisen vokalistin lähinnä juoksuaikaiselta Rob Halfordilta kuulostavan suorituksen ja lannistumattoman levynpyörittelyn ansiosta Revenge Is a Vulturen ja Deadly Sinnersin kaltaisia sävellyksiä alkoi kuitenkin lopulta pitää aikamoisina iskusävelminä.
Yhtyeen kolmannelle pitkäsoitolle tultaessa odotukset ovat kovat, mutta samaa voi sanoa ennakkoluuloista. Tuottajaksi on palkattu modernin metallin ikoni Joey Jordison, joten musiikin voisi pelätä valahtaneen yhdentekeväksi jenkkimeteliksi, MTV-rockiksi tai persoonattomaksi asennejytinäksi. Jordison lienee kuitenkin kunnostautunut lähinnä soundien rukkaamisessa, sillä kappalemateriaaliin ei ole ujutettu kummempia kompromisseja suuren yleisön houkuttelemiseksi. The Goatriders Horden epäsovinnaisen tiukka pieksäntä ja etenkin monipuolisen Forest Kingin loistavat riffit vahvistavat uskoa siihen, että perinteinen 80-luvun heavy on genreistä hienoin, vaikka se vedettäisiinkin osittain modernien suodatinten läpi. Trial of Championsin hilpeästi ujeltavat Hammondit ja The Great Hall of Feastingin hilpeän rento rokkaus, joka muistuttaa jollain lailla Thin Lizzysta, tuovat mukavasti monipuolisuutta.
Yhtyeen kellontarkasta soitosta ja terävistä soundeista huolimatta paketti ei ole liian puleerattu. Running Wildin kaltaisten yhtyeiden vaikutus on selvästi vähentynyt, ja tilalle on tullut paikoin kuolonmetallinkin puolelle livahtavaa rypistystä, mutta kuusikko osaa mutkitta nivoa sen yhteen melodisemman antinsa kanssa. Totuuden nimessä on toki myönnettävä, että etenkin 13-raitaisen levyn loppupuolella iskee paikoin puutumus, eivätkä raidat ole tasaisen edustavia, mutta parhaimmillaan melodiantajuinen yhtye antaa kuulijalle selkään esimerkillisellä tavalla.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-11-15
Arvostelija : Antti Kavonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.