Levyarvostelut

Throneum – Deathmass Of The Gravedancer

Deathmass of the Gravedancerin kansilehden viimeiseltä sivulta löytyy kuva kahdesta miehestä irvistelemässä niittien ja piikkilankojen kera. Paketin ulkokuori lupailee selvästi kuuntelijoilleen säälimätöntä ruoskintaa ja asennetta. Ja sitähän myös annetaan. Puolalainen Throneum on jo vuodesta 2000 lähtien suoltanut maailmaan omia mustan metallin sävyisiä death metal -tuotoksiaan. Vanhemman linjan tyylistä kiinni pitävä Throneum ammentaa ideoitaan black metalin alkujuurilta asti, aina thrash-voittoisia kitarasooloja myöten. Kansilehden mustavalkoista linjaa seuraten on myös itse musiikki tinkimättömän raakaa ja ehdotonta. Nopeat ja terävät riffit iskevät läpi tarkasti vokalistin huutaessa äreällä, tosin harmittavan keskinkertaisella äänellään, ja lopputuloksena on yhdeksän julmasti raastavaa raitaa.

Deathmass of the Gravedancer on pirullista murjontaa alusta loppuun, ja puolalainen vieno aksentti varmistaa, että vihaisesti sähistyjen englanninkielisten lyriikoiden sanoma menee perille. Kaikki synkkyyttä ja satanistista tunnelmaa korostavat keinot eivät kuitenkaan ole osuneet aivan nappiin. Todella rosoisilla ja tunkkaisilla soundeilla varustettu albumi liikkuu sillä rajalla, jossa autenttiseen ja jylhään tunnelmaan pyrkivä musiikki uhkaa muuttua niin soundeiltaan kuin soitoltaankin yksinkertaisesti kömpelöksi.

Materiaalia vaivaa myös lievä yksitoikkoisuus ja mielenkiinnottomuus. Throneumilla onkin Deathmass of the Gravedancerillä kaikki oikeat elementit käytössään, mutta niiden yhdistely ja hiominen kaipaisi vielä mukaan annoksen omalaatuisuutta ja kekseliäisyyttä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-10-17
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.