Sigh – Hangman´s Hymn

Hangman’s Hymnin ensimmäinen kuuntelukerta oli hämmentävä. Onpas Sigh tehnyt suoraviivaisen levyn! Äkkivääriä tyylinvaihdoksia ei juuri kuulla ja levyn kappaleiden temmotkin tuntuvat olevan kovin lähellä toisiaan. Sinfoniset osiot tulevat ja menevät, Mirai Kawashima rääkyy, satunnaisia rauhallisempia introja ja outroja kuullaan. Sitten levy onkin loppu ja olo jää hieman tyhjäksi. Tässäkö tämä nyt oli?

Ei onneksi kuitenkaan. Vaikka hieman suurempi vaihtelu kappaleiden nopeudessa tuskin olisi levyn dynamiikkaa haitannutkaan, on kyseessä kuitenkin erinomainen Sigh-albumi, ehkä jopa paras heti Hail Horror Hailin jälkeen. Kiivas tahti ja vankka metallipohja tekee Hangman’s Hymnistä myös rankimman Sigh-tuotoksen muutamaan hetkeen. Alkujärkytyksen jälkeen levy on myös yksi Sigh’n helpoiten avautuvimmista kokonaisuuksista.

Yksi asia, joka kiinnitti levyllä huomiota, on sen esimerkillinen sovitustyö. Se on aika tavanomainen ilmiö tästä yhtyeestä puhuttaessa, mutta tällä kertaa se on erityisen onnistunutta. Sigh ymmärtää, että mahtipontisemmat elementit toimivat paljon paremmin, jos niitä ei ylikäytetä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kappaleen jokaiseen osaan ei olla tungettu kymmentä miditorvea huutamaan sitä töttöröötä, vaan ajoittain mennään ihan perinteisellä metallikokoonpanolla. Siten omaperäiset ja omituisia tuntemuksia herättävät melodiat onnistuvat vaikuttamaan paljon paremmin.

Puhdasta laulua käytetään tällä kertaa niukasti, joskus vain muutaman sanan verran alleviivauksenomaisesti, hieman massiivisempien kuoro-osuuksien lisäksi. Pääpaino on tosiaankin jälleen Mirain black metal -rääyllä. Kitarat soittavat joskus puhdasta thrashia, joskus hieman kieroa blackia tai perinteistä heavy metalia. Melodiat jätetään pääasiassa koskettimille ja muille soittimille, poislukien kitarasoolot ja muutama muu kohta levyssä, esimerkiksi In Devil’s Arms -kappale, jossa on erityisen Iron Maiden -vaikutteinen kitaramelodia.

Kaiken kaikkiaan Sigh on jälleen onnistunut tekemään harvinaislaatuisen albumin: tasavahvan, mutta ei liian tasapaksun. Ei tämä ehkä nyt ole se puhuttu mahtipontisten sinfonioiden ja thrash metalin kohtaaminen, mutta ei siitä kauaskaan jäädä. Todennäköistä kuitenkin on, että mikään muu bändi ei olisi sitä tätä paremmin edes pystynyt toteuttamaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-21
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.