Levyarvostelut

Act Of Gods – Dies Irae

Act Of Gods on uusi ranskalainen deathmetal pumppu. Bändin jäsenet ovat, laulajaa lukuunottamatta, kuitenkin jo konkareita tällä saralla. Yhtyeen kitaristi on aikaisemmin vaikuttanut sellaisissa death-akteissa, kuin Mutilated ja Abyssals. Rumpalin myös ollessa ex-mutilated mies. Lauluun on saatu tuntemattomalta vaikuttava Ventylator.

Dies Irae on neljän biisin demo, jolla bändi lähestyi useita levy-yhtiöitä, kunnes se viimein poiki sopimuksen Osmose Productionsin kanssa. Levy tarjoaa perseelle potkivaa, ultra-nopeaa ja häiriintyneen oloista deathmetallia. Ei sen enempää, eikä vähempää. Levyllä ei kuulla mitään yllätyksiä tai erikoisia kikkailuja. Suoraviivaisuus ja yksinkertaisuus ovat päivät sanat. Bändin soitto on tarkkaa ja brutaalia. Yhtyeen sanoma on selvä: Armoa ei anneta.

Bändiltä on tulossa (ilmeisesti) jo tämän vuoden puolelle ensimmäinen täysimittainen levy. Kyllähän levyä kannattaa jokaisen deathmetal-fanin odottaa, sillä demo on lupaava. Jokseenkin se on kuitenkin melko yllätyksetön. Yhtye saa kyseenalaista kunniaa siitä, että se omaa kaikkien aikojen rumimman logon ja bändin nimikin on oikeastaan aika hölmö.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-24
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.